Putoamisella kova hinta – TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen ilmoitti jättävänsä seuran
Kuva: Juha Tamminen
TPS jatkaa pelejä ensi kaudella Ykkösessä. KPV nappasi veikkausliigapaikan vierasmaalin turvin kaksiosaisessa karsinnassa. Toinen osaottelu päättyi Turussa 1-1.
LUE LISÄÄ ottelusta tästä linkistä.
TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kertoi heti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, ettei jatka TPS:n peräsimessä enää ensi kaudella. Laurikainen on valmentanut Tepsissä viimeiset viisi kautta.
Laurikainen totesi yhdeksi syyksi sen, että pitkä prosessi otti nyt takapakkia, kun TPS putosi Ykköseen. Laurikainen sanoi jo aiemmin kaudella, ettei lähde enää nostamaan Tepsiä uudestaan liigaan, jos putoaminen tulisi kauden päätteeksi. Lisäksi Laurikaisen mukaan tämä projekti TPS:n kanssa tuli nyt maaliinsa, ja se päättyi todella raskaasti, kun seura ei säilynyt sarjassa.
Laurikainen kiitti joukkuetta kovasta taistelusta, mikä ei lopulta riittänyt. Laurikainen ei osannut vielä sanoa, mitä hän aikoo seuraavaksi tehdä. Laurikainen kuitenkin totesi, ettei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa valmentajana.
Muokattu 4.11. klo 19.49: Korjattu, että Laurikainen on valmentanut TPS:ää viimeiset viisi kautta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”