Ruotsi nappasi kolme pistettä ja lohkovoiton Venäjän kustannuksella
Kuva: Getty Images
Nations Leaguen lohkovaihe saatiin päätökseen tiistaina.
Ruotsi nousi B-liigan kakkoslohkon voittajaksi kaatamalla Friends Arenalla Venäjän 2-0. Joukkueet päätyivät samaan pistemäärään, mutta Ruotsi oli keskinäisten otteluiden vertailussa lopulta parempi. Venäjälle olisi riittänyt lohkovoittoon tasapeli.
Toppari Victor Lindelöf pääsi jysäyttämään pelivälineen sisään kulmapotkun jälkitilanteessa hieman ennen taukovihellystä. Loppulukemat sinetöi Marcus Berg, joka oli 72. minuutilla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsi laittamaan paluupallon tyhjiin.
A-liigan päätöspelinä nähtiin Portugalin ja Puolan välinen mittelö, joka päättyi 1-1-tasapeliin.
Ottelu oli Nations Leaguen kannalta merkityksetön, koska Portugali oli jo varmistanut lohkovoiton ja Puolan putoaminen B-liigaan oli myös varmaa jo ennen ottelun alkua. Puolalle tasapeli merkitsee kuitenkin sitä, että se on 2. joulukuuta suoritettavassa EM-karsintojen arvonnassa ykköskorissa. Saksalle tiistain tulos merkitsee putoamista karsintojen kakkoskoriin.
C-liigassa selvisi tiistaina kaksi viimeistä lohkovoittajaa.
Skotlanti voitti C-liigan ykköslohkon kukistamalla Israelin 3-2. Joukkueet lähtivät lohkon päätöspeliin tasapisteistä.
Serbia voitti neloslohkon kaatamalla jumbojoukkue Liettuan 4-1. Lohkon voitosta taisteli myös Romania, joka voitti Montenegron 1-0, mutta jäi lopulta kahden pisteen päähän Serbiasta.
FINAL! The pots for EURO 2020 Qualifying, draw to be held December 2nd. Check out that team at the top of Pot 2!
A:
B:
C:
D:
These will change as teams qualify through regular EURO qualifying
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti