Fanien massiiviset protestit johtivat toivottuun tulokseen – Saksassa luovutaan maanantaipeleistä
Kuva: Getty Images
Raha pyörittää maailmaa, ja eritoten jalkapallomaailmaa. Siirtosummat paisuvat, lippujen hinnat kohoavat, pelaajien palkat ovat pilvissä ja TV-sopimusten arvot ovat räjähtäneet käsiin.
Kaiken tämän keskellä Saksassa on koko ajan tehty asioita toisin kuin muissa Top 5 -liigoissa. Pääsylippujen hinnat on pidetty tietoisesti matalina ja kaikkien ulottuvilla, ja Bundesliigan ”50+1” -sääntö on estänyt ulkopuolisten suursijoittajien ja ”kummisetien” mellastuksen saksalaisessa sarjajalkapallossa.
Nämä painavat valinnat ovat johtaneet siihen, että saksalaisseurat ovat jääneet kilpailussa englantilaisten, espanjalaisten ja italialaisten kyydistä, ja Bundesliigassa onkin yhä enemmän vahvaa ”kasvattajasarjan tuntua”. Sanoma on kuitenkin kristallinkirkas: seurat eivät halua etääntyä liikaa kannattajistaan ja fanejakin kuunnellaan.
Tuorein todiste tästä on saatu parin viimeisen viikon sisällä, kun Saksan liigaorganisaatio DFL teki päätöksen luopua maanantaina pelattavista otteluista kaudesta 2021-2022 lähtien. Bundesliigan osalta päätös tehtiin jo marraskuussa, ja tiistaina perässä seurasi myös toiseksi korkein sarjataso kakkosbundesliiga.
Perinteisesti Bundesliigaa ei ole maanantaisin pelattu, mutta niitä alettiin sirotella ohjelmaan kaudesta 2017-2018 lähtien. Ei tosin erityisen montaa, sillä maanantaisin pelataan vain viisi ottelua per kausi – siis kaikki joukkueet mukaan lukien.
Kannattajien keskuudessa maanantaipelejä vastaan on kuitenkin protestoitu äänekkäästi ja näkyvästi. On ollut laajamittaisia boikotteja, korviahuumaavia pilliinvislaamisia, plakaatteja, joiden sanoma ei jää kenellekään epäselväksi sekä kentälle heitettyjä vessapaperirullia.
[readmore from=Bundesliiga]
Käytännössä kaikkien seurojen fanit ovat vastustaneet maanantaipelejä yhdessä rintamassa. Saksassa on hyvin aktiivinen vieraspelikulttuuri – vaikkapa verrattuna Espanjaan, jossa vierasfaneja ei juurikaan peleissä käy – ja pitkien etäisyyksien maassa maanantai-illan pelit ovat asettaneet vierasryhmille liian suuren haasteen.
Nyt kannattajat saivat kuitenkin tahtonsa läpi, ja Saksassa luovutaan maanantaipeleistä – siitäkin huolimatta, että sarjaorganisaatiolle se merkitsee useiden miljoonien menetystä. Jatkossa nämä pelit pelataan sunnuntaisin. Kaikki bundesliigaseurat äänestivät yksimielisesti maanantaipelien hylkäämisen puolesta.
Muutos astuu kuitenkin voimaan vasta kaudella 2021-2022, koska nykyinen TV-sopimus on voimassa kesään 2021. Nelivuotisen sopimuksen kokonaisarvo on 4,64 miljardia euroa.
Kakkosbundesliigan osalta maanantaipelit korvataan asettamalla lauantai-illalle uusi otteluiden alkamisaika 20.15 (Saksan aikaa). Kakkosbundesliigassa on pelattu maanantaipelejä vuodesta 1993 lähtien, mutta pääsarjan innoittamana protestiaalto levisi alempaankin sarjaan. Kakkosbundesliigaseurojen osalta äänestystulos ei ollut yksimielinen, mutta maanantaina pelaaminen päätettiin lopettaa ”selvän enemmistön päätöksellä”.
Lähteet: Spiegel ja FAZ
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
