FC Interin tähtipelaajalta avoin kertaus vaikeasta vuodesta: ”Koitin olla viimeiseen asti kova jätkä”
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin keskikenttäpelaaja Mika Ojala kertasi perjantaina sosiaalisessa mediassa vaikean viime kauden koettelemuksia.
Kausi 2018 oli pettymys niin Interille kuin 30-vuotiaalle Ojalallekin. Inter jäi Veikkausliigassa seitsemännelle sijalle ja Ojalalle kertyi useampi vaisu peli. Lohtua turkulaisten kauteen toi Suomen cupin mestaruus.
Heinäkuussa Inter tiedotti, että Ojala keskittyy jonkin aikaa pelaamisen sijasta harjoitteluun. Hän myönsi jo tuolloin, että ”seinä tuli vastaan” henkisesti ja fyysisesti.
Perjantaina hän kuvaili tarkemmin tunnelmiaan tältä vuodelta.
– Puoli vuotta sitten mun maailma aika lailla romahti. Olin ajanut itteni burnoutiin, pisteeseen, jossa juuri ja juuri jaksoin omin voimin kävellä treenikentältä koppiin lyyhistymättä matkalla. Sellasta tunnetta mulla ei oo koskaan aikasemmin ollut, kirjoitti Ojala Instagram-tililleen.
– Piti nostaa käsi ylös, että nyt ei enää jaksa. Tunsin häpeää siitä, että olin niin heikko. Koitin olla viimeiseen asti kova jätkä, enkä myöntää sitä, että tarvitsin taukoa. Pahinta oli se etten pystynyt antamaan kentällä läheskään sitä mitä olisin halunnut ja mihin olisin pystynyt. Tuntui, että petin mun joukkuekaverit, fanit ja koko seuran.
– Oon pelannut futista lähes koko elämäni. Oon ollut onnekas, että tää on edelleen mun ammatti ja saan tehdä sitä mitä rakastan. Futismaailma on vaan välillä tosi raaka, se kuuluu tottakai asiaan, mutta se ei tarkoita, etteikö me futaajat oltais ihmisiä siinä missä muutkin. Ollaan koko ajan arvostelun alla, sun pitää koko ajan antaa kaikkes tai muuten sut korvataan jollain toisella, eikä kaikkensa antaminen välttämättä kuitenkaan takaa mitään. Välillä ei vaan jaksa olla vahva. Se on ihan ok, kirjoitti Ojala ja kiitti seuraa, pelikavereita ja läheisiään tuesta. – Nyt puoli vuotta myöhemmin katon taaksepäin ja ymmärrän, miten hyvä juttu oli, että tipuin ja että sain tippua. Ja vaikka prosessi on edelleen kesken, oon menossa oikeaan suuntaan. Oon oppinut kuuntelemaan mieltäni ja kroppaani, ilman sitä olisin edelleen samassa oravanpyörässä ku ennenkin ja menisin eteenpäin automaatilla. Kohta koittaa taas uusi vuosi, uusi kausi ja sitä kautta uudet kuviot. Yksi asia on varma tulevalla kaudella, oon valmiimpi kuin koskaan ennen ja pyrin olemaan paras versio itestäni niin ihmisenä ku pelaajana. Kiitos tästä vuodesta kaikille ja mahtavaa Uutta Vuotta jo nyt. Rauhaa ja rakkautta. Ojala palasi Interiin kesällä 2017 vietettyään kaksi kautta saksalaisessa VfR Aalenissa. Hän on pelannut ulkomailla myös ruotsalaisessa Häckenissä. Suomessa hän on pelannut Interin lisäksi VG-62:ssa ja Paimion Hakassa. Interin värejä hän on kantanut 296 ottelussa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”