Hyllytetty Serie A -tähti saa uuden mahdollisuuden – ”Käyttäytyi sopimattomasti”
Kuva: Getty Images
Internazionale Milanon päävalmentaja Luciano Spalletti sanoo, että keskikenttäpelaaja Radja Nainggolan saattaa palata joukkueen kokoonpanoon jo lauantain sarjaotteluun Empolia vastaan.
Inter tiedotti viime viikolla, että se on hyllyttänyt Nainggolanin, 30, urheilutoiminnastaan ”kurinpidollisista syistä”. Enempää seura ei tapauksesta kertonut.
Belgialaispelaajalta jäi hyllytyksensä takia väliin keskiviikon sarjapeli Napolia vastaan.
Hän siirtyi Interiin viime kesänä vaihtokaupassa, jossa toiseen suuntaan lähtivät 38 miljoonaa euroa ja italialaislupaus Nicolo Zaniolo. Nainggolanin kuluva kausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä. Hän on pelannut uudessa seurassaan 15 ottelua tehden niissä yhteensä kolme maalia.
Inter-luotsi Spalletti kertoi perjantaina, että Nainggolan on pannansa jälkeen jo harjoitellut joukkueen kanssa ja että belgialainen on muiden pelaajien tavoin ehdolla viikonlopun kokoonpanoon.
– Hän on jälleen käytettävissä ja tulen arvioimaan häntä tänään harjoituksissa. Hän on muiden tavoin ehdolla (kokoonpanoon), sanoi Spalletti FourFourTwon mukaan.
Keskiviikkona Spalletti selvensi hieman Nainggolanin hyllytyksen taustoja Sky Sport Italialle.
– Pukukopissa vallitsee säännöt, jotka asetetaan ennen kauden alkua. En luo ongelmia huvin vuoksi. Minun on varmistettava kaikkien puolesta, että sääntöjä kunnioitetaan. Säännöt ovat yhtä tärkeitä tässä lajissa kuin pallokin.
– Nainggolan jätettiin pois tästä pelistä (Napolia vastaan) periaatteesta, ja hänelle annettiin myös sakko. Pelaajilla on paljon rahaa, joten he eivät välitä sakkojen maksamisesta, mutta kokoonpanosta pudottamisella on vaikutus.
– Kyse ei ole siitä, että Nainggolan petti minut. Hän vain käyttäytyi sopimattomalla tavalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”