IS: Saksalaisvalmentaja yksi ehdokkaista HIFK:n Veikkausliiga-joukkueeseen
Saksalainen Oliver Zapel on yksi kolmesta HIFK:n päävalmentajaehdokkaasta, kertoo Ilta-Sanomat.
Viimeksi Werder Bremenin kakkosjoukkuetta luotsannut Zapel, 50, kertoi Liga-Drei.de -sivustolle neuvottelevansa HIFK:n kanssa. Hän jätti Werder Bremenin helmikuussa. Zapel on viettänyt koko uransa – niin pelaajana kuin valmentajana – kotimaassaan.
HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Christoffer Perret kommentoi valmentajan etsimisprosessia IS:lle. Perretin mukaan HIFK:n valmentajakandidaateista yksi on kotimainen ja kaksi ulkomaalaisia.
– Meillä on neuvottelut kesken muutaman valmentajaehdokkaan kanssa. Päätös on tarkoitus tehdä tällä viikolla.
- Zapel saattaa olla yksi vaihtoehto, vastasi Perret kysyttäessä saksalaisesta.
Viime kaudella Ykkösessä HIFK:ta valmensi Teemu Kankkunen, joka johdatti joukkueensa sarjan mestaruuteen ja siten Veikkausliigaan. Kankkusella ei kuitenkaan ole pääsarjatasolle vaadittua valmentajalisenssiä. Hän jatkaa HIFK:n valmennusryhmässä tulevalla kaudella ja suorittaa samalla Uefa Pro -tutkintoa.
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä