Skotlantilaiseen Dundee FC:hen viime kesänä lainalle FC Interistä siirtynyt Benjamin Källman, 20, on saanut viime aikoina hyvin vastuuta Dundeen hyökkäyksessä. Källman avasi tuntemuksiaan ja kertoi muun muassa skotlantilaisen jalkapallon ja suomalaisen futiksen eroista.

Källman on pelannut tällä kaudella 15 liigaottelussa, joissa on syntynyt yksi osuma. Kauteen on mahtunut myös loukkaantuminen ja siitä seurannut leikkaus. Kuntoutus sujui kuitenkin hyvin ja Källman on nopeasti raivannut itsensä Dundee FC:n avauskokoonpanoon viime peleissä.

– Olen oppinut niin paljon siitä asti kun tulin tänne, niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Jalkapallo on hyvin erilaista täällä, joten meni jonkun aikaa tottua siihen. Mutta uskon, että on hyvä nähdä erilaisia kulttuureita ja tapoja pelata jalkapalloa kehittyäkseni pelaajana, Källman kertoi Bailiwick Expressille.

– Vaikeinta on ehkä ollut asioiden pitäminen kasassa, mies jatkoi.

Oppimisprosessi on ollut kuitenkin hyväksi, uskoo Källman.

– Sitä oppii pelaajana ja ihmisenä, kun muuttaa omilleen ja pitää huolehtia itse itsestään. Ja jos jalkapallo ei suju, se vaikuttaa kaikkeen. Mutta se on kehittymistä pelaajana ja ihmisenä, joten otan sen positiivisena asiana.

Källman iski viime kaudella Veikkausliigassa FC Interin paidassa kahdeksan maalia, jonka jälkeen siirto Dundeehen tapahtui. Källman vertaili skotlantilaista ja suomalaista jalkapalloa ja löysi isoja eroavaisuuksia.

– Sanoisin, että henkinen puoli on hyvin erilainen. Voisin melkein sanoa niin, että on hyväksyttävämpää olla huonompi pelaaja laadullisesti kuin henkisesti. Se oli ehkä hieman outoa, kun tulin tänne, mutta se on todella hyvä asia ja sitä tarvitaan, jotta voi voittaa otteluita, Källman avasi.

Dundee FC:n alkukausi on ollut vaikea. Källmanin ja Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamaran joukkue on Skotlannin sarjassa viimeisenä. Kevätkaudella Dundee tarvitsee selvästi parempia tuloksia, jottei putoaminen uhkaa.

– Minun kohdallani tauon (talvitauko) jälkeen tänne asettumisen aika on ohi, ja toivon, että minulla olisi hyvä toinen puolisko kaudesta. Totta kai tarvitsemme koko joukkueelta parempia esityksiä, joten toivottavasti tämä olisi käännekohta meille ja minulle, Källman totesi.