Minihuuhkajien EM-pelaaja HIFK:n paitaan – ”Potentiaalia ei voi kukaan kiistää”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan palaava HIFK on tehnyt vahvan kaappauksen keskikentälleen. 19-vuotias laiturilupaus Joel Mattson siirtyy Helsinkiin IFK Mariehamnista.
Mattsonilta löytyy ikäisekseen runsaasti veikkausliigakokemusta. Laitahyökkääjän laitapuolustajan tonteilla viihtyvä ahvenanmaalainen pelasi 62 sarjapeliä kasvattajaseurassaan.
Mattson teki näissä peleissä yhden maalin ja tilastoi viisi maalisyöttöä. Mies oli myös kesällä mukana alle 19-vuotiaiden EM-joukkueessa ja pelasi kaikissa otteluissa.
Mattson vaikuttui HIFK:n urheilujohtaja Mika Lönnströmin näkemyksistä.
Olen puhunut Mikan kanssa. Hän selitti minulle joukkueen tilannetta ja miten hän haluaa kehittää seuraa ja se oli samassa linjassa kuin minun ajatukseni. Henkilökohtaisesti haluan kehittyä enemmän. Haluan tehdä enemmän maaleja ja saada luotua maalipaikkoja, Mattson kommentoi seuran tiedotteessa.
Lönnström näkee Mattsonin HIFK:lle hyvin kovana värväyksenä. Nuorukaisen potentiaali on valtava.
– Kyseessä on pelaaja, jonka tulevaisuuden potentiaalia ei voi kukaan suomalaisia lahjakkuuksia seurannut kiistää, mutta HIFK:lle kyseessä on erityisesti pelaaja joka tuo kansainvälisen tason ja uuden tyylisen pelaajan, Lönnström arvioi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
