Onko tässä Italian vaarallinen täsmäase Suomea vastaan EM-karsinnoissa? – ”Sen kaltaista hyökkääjää Italialla ei tällä hetkellä ole”
Kuva: Getty Images
Ei ole ennenkuulumatonta, että jalkapalloilija nousee A-maajoukkueen miehistöön 30 vuoden iässä.
Leonardo Pavoletti sai marraskuussa jälleen kutsun Italian maajoukkueeseen, kun joukkue kohtasi harjoitusottelussa USA:n. Kentälle 30-vuotias kärki ei kuitenkaan päässyt, joten debyytti antaa yhä odottaa itseään.
Maajoukkuekutsu ei ollut hänelle uran ensimmäinen, mutta edellisestä visiitistä oli ehtinyt kulua jo tovi. Vuonna 2016 Pavoletti pääsi ensi kertaa Azzurrin joukkueeseen ja oli kokoonpanossa kolmessa pelissä, mutta minuutteja ei kertynyt tuolloinkaan. Vuonna 2017 häntä ei nimetty kertaakaan maajoukkueeseen.
Tällä kaudella 188-senttinen kärki on aloittanut hyvällä sykkeellä Serie A:n Cagliarissa, jossa hän pelaa toista kauttaan. 13 sarjapelissä on syntynyt kuusi maalia. Nykytahdilla Pavolettin yhden kauden maaliennätyksensä Serie A:ssa (14 maalia kaudella 2015-16) menee rikki.
Ruudulle Serie A:ta selostava Velja Engström kertoo Pavolettin olevan puhdas target-hyökkääjä, joka on poikkeuksellisen hyvä pääpelaaja.
– Tällä kaudella hän on tehnyt kuusi maalia ja niistä viisi päällä. Kaikista Serie A-pelaajista eniten päämaaleja. Hän on sen kaltainen hyökkääjä, mitä Italialla ei tällä hetkellä oikeastaan ole toista, Engström sanoo.
Pavoletti oli sivussa edellisistä ottelusta Napolia vastaan loukkaantumisen takia. Lauantaina Cagliari kohtaa Lazion, mutta Pavolettin pelaaminen on vielä epävarmaa.
Italian päävalmentaja Roberto Mancini on kokeillut viime aikoina paljon erilaisia koostumuksia ja ryhmityksiä kentällä. Siitä huolimatta Pavoletti ei ole vielä saanut managerilta luottoa.
Tämä ei ole yllättänyt Engströmiä.
– Suoraan sanottuna en nyt ihan hirveästi näe Pavolettilla mahdollisuuksia siihen, että hän olisi lähitulevaisuudessa avaava hyökkääjä Italian ryhmässä. Jos hänelle löytyy rooli maajoukkueesta, niin todennäköisesti hän on loppuhetkien ase takaa-ajoasemassa tai tasapelitilanteessa, kun lopussa jahdataan maalia. Sitten voi heittää kentälle tuommoisen ison kaverin, joka on hyvä pääpelaaja.
– Mutta Mancini on tosiaan kokeillut kentällä niin paljon kavereita syksynkin aikana, että tuntuu ettei Italiassakaan oikein kukaan tiedä mikä on maan tämän hetken ykkösryhmitelmä ja ketä maajoukkueeseen kuuluu. Varsinkin hyökkääjiä on käytetty tosi paljon.
Engström luulee Mancinin tekevän perinpohjaista kartoitusta ensi vuonna käynnistyviä EM-karsintoja silmällä pitäen. Samassa karsintalohkossa Italian kanssa pelaa Suomen lisäksi Armenia, Bosnia-Hertsegovina, Kreikka ja Liechtenstein.
– Saa nähdä, ehtiikö Italian joukkue muovautua siihen, mitä se tulee olemaan karsintojen alussa. Ovatko he valmiita avamaan karsinnat, kun kokoonpano on koko ajan vaihtunut? Siinä mielessä Suomella voi olla karsintojen alussa hyvä paikka iskeä, kun pääsevät pelaamaan Italiaa vastaan, Engström linjaa.
Huuhkajat avaa EM-karsinnat juuri Italian vieraana maaliskuun 23. päivä Udinessa.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne