Saksan maajoukkuemies kertoi rasistisista kokemuksistaan: ”On paikkoja, joihin en tyttäriäni päästäisi”

Bayern Münchenin keskuspuolustaja Jérôme Boateng on edustanut Saksaa viidessä eri arvoturnauksessa vuosina 2010-2018, mutta silti toppari perheineen saa yhä kokea rasismia arkielämässään. Berliinissä syntynyt Boateng kertoi kokemuksistaan marraskuussa ensi kertaa ilmestyneessä Boa-aikakauslehdessään.
– Kun lämmittelen kentän laidalla, kuulen usein, kuinka katsojat huutavat katsomosta apinaääniä, vaikka olenkin pelannut runsaasti otteluita Saksan paidassa, Boateng kertoo.
Boatengin mielestä kansakunta painii ”pakolaiskriisin” kanssa, ja asia on usein tapetilla myös hänen lähipiirissään.
– Yhä useammin törmäämme aiheeseen: ”Mitä tehdä tänne tuleville ihmisille, ja mitä siitä seuraa?”
Boatengin mielestä ihmisiä halutaan sijoitella erilaisiin lokeroihin.
– Yksi lokero saksalaisille ja toinen maahanmuuttajille. Ja yksi saksalaisille, joiden vanhemmilla on ehkä ulkomaiset juuret. He eivät ehkä ole valkoihoisia, tuntevat itsensä saksalaisiksi, koska he ovat kasvaneet täällä, mutta silti heihin suhtaudutaan epäluuloisesti.
– Monet huomaavat urheiluseuran tai työpaikan arjessa, miten hienoa on, että olemme näin kirjava maa. Vuoden 2014 maailmanmestaruus ei ehkä olisi ollut mahdollista, ellei meillä olisi niin erilaisista taustoista tulevia pelaajia.
Boateng itse sai kokea rasismia jo lapsena mitä kamalimmilla tavoilla. Vieraspeleissä vaikkapa Leipzigissa joidenkin vastustajajoukkueen poikien vanhemmat saattoivat sylkeä hänen päälleen.
– Jotkut meistä olivat vasta kymmenvuotiaita. Muistan erään cup-ottelun Köpenicker SC:tä vastaan. Eräs vastustajajoukkueen pelaajan isä tuli meidän kenttäpuoliskollemme ja solvasi minua koko ajan. Jossain vaiheessa aloin itkeä.
– Kun olin nuorempi, se oli brutaalia. Vanhemmiltani kesti pitkään puhua kanssani ihonväristäni. Se oli tabu. Sitten yhtäkkiä joku huusi minulle ”Hei, pikkuneekeri”. Vanhempani selittivät minulle, että ihonvärini on joillekin ihmisille ongelma. En voinut uskoa sitä. Lapsen on mahdotonta käsittää sellaista, Boateng kertoo.
Nyt Boateng haluaa käyttää julkista asemaansa tilanteen parantamiseksi.
– Kun oikeistolaiset iskulauseet leviävät yhteiskuntaan, jokaisen pitäisi puuttua asiaan. Me pelaajat saamme paljon huomiota. Olen tajunnut viime vuosina, että olen monille ihmisille sanansaattaja.
[readmore from=Boateng-Jerome]
– Ammattilaisjalkapalloilijana olen ylellisessä tilanteessa, mutta myös minua huolettaa, millaisessa maassa kolme lastani kasvavat.
Boatengin kaksostyttäret eivät vielä itse ole rasismia kohdanneet, mutta pelaajaa huolettavat vaikkapa luokkaretket. Tiettyihin Berliinin kaupunginosiin hän ei haluaisi tyttäriään edes päästää.
– Tyttäreni ovat 7-vuotiaita. Pian minun täytyy puhua heidän kanssaan aiheesta. Joissain paikoissa tummaihoisena joutuu aina pelkäämään, Boateng myöntää.
Lähde: Der Spiegel
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan