Sunnuntai-iltana Italian Serie A:ssa pelataan kärkipään kamppailu, jossa sarjakakkonen Napoli kohtaa kaksi sijaa alempana olevan Lazion.

Serie A on ollut talvitauolla viimeiset vajaat kolme viikkoa, mutta pelituntumasta joukkueilla tuskin on juuri puutetta. Sekä Napoli että Lazio nimittäin pelasivat viime viikonloppuna Coppa Italiassa.

Omassa cup-pelissään Lazio kukisti Serie C:ssä pelaavan Novaran 4-1. Myös Napoli oli voitokas Sassuoloa vastaan 2-0-lukemin.

Napolin pyhän urakkaa vaikeuttavat kolme pahaa poissaoloa. Pelikiellossa on tärkeitä miehiä: Allan, Lorenzo Insigne sekä Kalidou Koulibaly.

– Oikeastaan melkeinpä jokaisen osa-alueen tärkeimmät pelaajat ovat poissa. Se tulee varmasti näkymään Napolin pelaamisessa. Kun Marek Hamsikilla on vielä vanha reisivamma siellä, niin kyllä heillä on aika mittavat poissaolot, sunnuntai-illan ottelun Ruudulle selostava Velja Engström huomauttaa SuomiFutis-sivustolle.

Napolin kannalta positiivinen asia on Engströmin mukaan se, että tällä kaudella rotaatiota on harjoitettu viime kautta enemmän. Manageri Carlo Ancelotti on peluuttanut kokonaiskuvassa useampia pelaajia kuin Maurizio Sarri ennen häntä.

Italialailuotsi Ancelotti on linjannut loppukaudelle kaksi kovaa tavoitetta: Eurooppa-liigan voiton ja Juventuksen haastamisen Serie A:n mestaruudesta. Engström ei usko, että ainakaan jälkimmäinen toteutuu.

– En tiedä, voiko Juventusta tuossa enää oikeasti haastaa. Napolilla on yhdeksän pistettä matkaa ja Juven kone ei ole oikeastaan missään vaiheessa yskinyt. Näyttää minusta todella epätodennäköiseltä, että Napoli pystyisi kunnolla Juventuksen haastamaan.

– Ennemmin tällä hetkellä näyttää siltä, että se ero tulee vain kasvamaan, Engström sanoo ja muistuttaa, että sarjasta on vielä puolet pelaamatta.

Eurooppa-liigassa Napoli on sen sijaan yksi mestarisuosikeista.

– On mielenkiintoista nähdä, että pistääkö Ancelotti ykköspelaajat kentälle kun europelit jatkuvat, vai mennäänkö Serie A edellä, Engström pohtii.

Napoli tunnetaan vahvana kotijoukkueena. Se ei ole hävinnyt kauden kymmenestä kotipelistään vielä ainuttakaan tällä kaudella.

Lazion alettava voittamaan

Lazio on tapansa mukaisesti onnistunut ottamaan voittoja ns. pienemmistä seuroista, mutta isompia vastaan on ollut ongelmia.

– Isoissa peleissä heidän pitäisi saada se ekstravaihde silmään ja myös voittaa näitä pelejä. Ei riitä, että pelataan hyvin ja haastetaan hyvin vaan jossain vaiheessa Lazion kaltaisen joukkueen pitäisi pystyä voittamaan myös tällaisia otteluita.

Engström nostaa Napolilta esiin puolalaiskärki Arkadiusz Milikin, joka on tehnyt kolme maalia kahdessa viime ottelussa.

– Milik on ollut kovassa iskussa viime aikoina. Hän on varmasti sellainen hahmo mitä kannattaa seurata, koska tulee varmasti pelaamaan jossain vaiheessa (sunnuntaina). Joulukuu oli häneltä tehokas, ja hän on sellainen avainhahmo tuossa, Engström kehuu.

– Napolilla, etenkin nyt kun on poissaoloja, Ciro Immobile on jo pitkään ollut sellainen kaveri, jonka harteille kaikki on oikeastaan laitettu. Hänen on pakko onnistua tämmöisissä peleissä, muuten Lazio ei kyllä pisteillä juhli.

Kun joukkueet kohtasivat edellisen kerran Serie A:n avauskierroksella elokuussa, Napoli otti Milikin ja Insignen osumilla 2-1-vierasvoiton. Lazion ainokaisen iski tuolloin juuri Immobile.

Napoli-Lazio näkyy sunnuntaina 20.1. suorana lähetyksenä Ruudussa klo 21.20 alkaen.