KuPS:lle kovan luokan paluumuuttaja puolustukseen
Kuva: Juha Tamminen
Puolustaja Babacar Diallo palaa Kuopion Palloseuraan yhden vuoden mittaisella pelaajasopimuksella.
Senegalilaistopparin odotetaan liittyvän kuopiolaisjoukkueen harjoitusvahvuuteen tulevien viikkojen aikana. Hänen tulee ensin vielä läpäistä seuran lääkärintarkastus hyväksytysti, minkä jälkeen pelaajasopimus astuu voimaan.
Diallo, 29, on kuopiolaisyleisölle tuttu puolustaja. Hän edusti Kuopion Palloseuraa kausilla 2015 ja 2016 pelaten yhteensä 63 sarjaottelua ja tehden niissä kolme liigamaalia. 193-senttinen puolustaja pelasi Kuopion-vuosien jälkeen kahden kauden ajan Itävallan pääsarjassa St. Pöltenin riveissä.
– Babacar on hyvä urheilija, jonka puolustusominaisuudet ovat ehdotonta huippuluokkaa. Hän on myös erittäin hyvä erikoistilanteissa molemmissa kenttäpäädyissä. Lisäksi hän tuntee Veikkausliigan ja Kuopion entuudestaan, joten sopeutumisen pitäisi sujua hyvin. Saamme hyvän ja luotettavan topparin, joka on myös erittäin hyvä joukkuepelaaja, kommentoi KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara tuoretta vahvistusta seuran sivuilla.
Diallo on aiemmin urallaan pelannut Suomessa myös FC Interissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle