Liverpoolin pelaaja ihmettelee ympärillään pyörineitä PSG-huhuja: ”Outo yhteensattuma, eikö olekin?”

Liverpoolin brasilialainen keskikenttäpelaaja Fabinho epäilee, että hänet on yhdistetty siirtohuhuissa Paris Saint-Germainiin tahallaan hämäyksenä.
Fabinho, 25, siirtyi Liverpooliin viime kesänä AS Monacosta.
Hänen ensimmäiset kuukautensa Englannissa eivät sujuneet järin kummoisesti, ja pian brassia vietiinkin siirtohuhuissa PSG:hen.
Fabinhon mukaan siirtohuhut lähtivät liikkeelle juuri ennen kuin Liverpool ja PSG kohtasivat toisensa Mestarien liigassa. Hän muistaa vastaavan tapauksen myös viime maaliskuulta.
– En ikinä ajatellut siirtyväni muualle (Liverpoolista), kommentoi Fabinho L’Equipelle.
– Tiedän, että lehdissä kirjoitettiin siitä paljon, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Minusta on hauskaa, että nämä tarinat PSG:stä ilmestyivät juuri ennen kuin kohtasimme heidät Mestarien liigassa.
– Olin kokenut vastaavan tapauksen jo päivä ennen Ranskan liigacupin finaalia PSG:n ja Monacon välillä. Outo yhteensattuma, eikö olekin?
Fabinho sanoo torjuneensa PSG:n kosiskelut kesällä 2017, jolloin hän kävi keskusteluja pariisilaisten urheilutoimenjohtajan Antero Henriquen kanssa.
– Jos olisin mennyt PSG:hen, se olisi voinut tapahtua toissa vuonna. He olivat erittäin kiinnotuneita. Juttelin paljon Anteron ja seuran muiden johtajien kanssa, mutta se ei johtanut mihinkään.
– Seuraavana vuonna en odottanut heitä, ja sitten ajattelin, että minun oli aika jättää Ranska taakseni.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa