Veikkausliigaan vuoden poissaolon jälkeen palannut HIFK on vahvistunut norjalaisella keskuspuolustajalla Tobias Vibellä. Vibe on 28-vuotias ja peräti 195-senttinen pelaaja, joka on pelannut viimeiset kahdeksan kautta Norjan toisella sarjatasolla pelanneessa Tromsdalen UIL:ssä. Vuonna 2013 hän tosin haki vauhtia sarjatasoa alempaa IL Höddin joukkueesta.

Pienestä, 2 000 asukkaan pohjoisnorjalaisesta Lødingenistä kotoisin oleva Vibe on asunut viimeiset yhdeksän vuotta Tromssassa, mutta nyt edessä on muutto suurempaan kaupunkiin, ja reilusti aiempaa etelämmäs.

– Minulla oli muutamia tarjouksia Norjasta sekä yksi Färsaarilta, mutta kun agenttini otti yhteyttä ja kertoi HIFK:n kiinnostuksesta, tunsin heti, että tämä olisi sekä urani että itseni kannalta hyvä siirto. Saan nyt mahdollisuuden kokeilla jotain uutta uudessa maassa, Vibe toteaa siirrostaan HIFK:n kotisivuilla.

– En ole vielä ehtinyt tutustua HIFK:hon tarkemmin, mutta olen saanut hyvän ensimmäisen vaikutelman. Olen kuullut, että Veikkausliiga on aika fyysinen sarja, mutta niin ovat toisaalta mielestäni myös norjalaiset sarjat, joten suomalaisten ja norjalaisten välillä tuskin on suuria eroja tässä asiassa.

[readmore from=HIFK]

Vibe pääsee HIFK:ssa myös puhumaan norjaa, sillä hänen maanmiehensä Tor Thodesen on punapaitojen uusi päävalmentaja. Thodesenilla on myös valmennuskokemusta Norjan toiselta sarjatasolta, joten hänen tuntenee pelaajan hyvin.

– Tobias Vibe on fyysinen pelaaja, joka tuo uuteen HIFK:n joukkueeseen johtajuutta ja erikoistilanteisiin uusia vaihtoehtoja. Hän jatkaa linjaamme monipuolisten pelaajien rekrytoinnissa, koska hän on pelannut paljon sekä alempana keskikenttäpelaajana että topparina, seuran urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström luonnehti hankintaa.