Takavuosien tehokkain maalintekijä Mestarien liigasta ei enää mahtunut MM-kisoihin
Sébastien Hallerilla ei ole mahdollisuutta pelastaa kauttaan kesän MM-kilpailuissa. Hän on ulkona Norsunluurannikon kokoonpanosta.
Äkkiseltään ajatus Hallerin poisjäännistä olisi tuntunut kolme vuotta sitten hyvin kaukaiselta.
Haller, 31, oli kaudella 2021–22 Mestarien liigan tehokkain maalintekijä. Hän teki Ajaxin paidassa 1,48 maalia jokaista pelaamaansa 90 minuuttia kohti.
Yhteensä osumia syntyi 11, ja vain Robert Lewandowski ja Karim Benzema tekivät enemmän.
Hallerin ura koki suuria mullistuksia Borussia Dortmundissa, kun hänellä todettiin kivessyöpä. Syöpähoidot pitivät hänet poissa viheriöiltä heinäkuusta 2022 tammikuuhun 2023. Seuraavalla kaudella 2023–24 riesana oli nilkkavamma, jonka takia hän oli 106 päivää sivussa.
Haller väläytti kuitenkin taitojaan 2024 pelatussa Afrikan-mestaruusturnauksessa, kun hän viimeisteli voittomaalin loppuottelussa Nigeriaa vastaan.
– Ei ole paljoakaan, mitä voisin tehdä asialle. Ne ovat menneitä, mitä olen tehnyt maani eteen. Voin vain tehdä aivan parhaimpani nyt ja teen niin joka päivä, Haller vastasi neljä päivää sitten ESPN:lle kysymykseen MM-kilpailuista.
Päättyneellä kaudella Haller edusti hollantilaisseura FC Utrechtia, mutta hän sai raavittua 32 pelissä kasaan vain yhden maalin.
Kun Utrecht pelasi sunnuntaina europaikkojen finaalissa Ajaxia vastaan, Haller oli Utrechtin ensimmäinen vetäjä rangaistuspotkukisassa. Hän epäonnistui Souffian El Karouanin ohella, ja Ajax eteni Eurooppaan.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa