16-vuotias juniori räväytti Suomen Cupissa: ”Tietysti tein mieluiten avausmaalini HJK:ta vastaan”
Kuva: Juha Tamminen
HJK säilytti mahdollisuutensa Suomen Cupin jatkopaikkaan kukistettuaan FC Lahden lauantaina maalein 4-1 (lue lisää). Lahtelaisryhmä oli jatkopaikkansa cupissa jo ennen ottelua varmistanut, mutta siitä huolimatta kotijoukkue lähti otteluun vahvalla avauskokoonpanolla. Joukkueen ainoasta maalista vastasi kuitenkin vasta 16-vuotias Pyry Lampinen, joka otettiin vaihdosta kentälle 70. minuutilla.
Lampisen maali oli varsinainen lohtumaali, joka syntyi erotuomarin antamalla lisäajalla. Osuma oli FC Lahden edustusmiehistössä nuorukaisen ensimmäinen, ja siksikin erityislaatuinen.
– Jos saa toivoa ketä vastaan tekee ensimmäisen maalin, niin se on tietenkin HJK. Tuntuu todella hyvältä, vaikka tulikin tappio. Meillä oli jatkopaikka valmiina, niin lähdemme tästä nyt kehittämään omaa peliämme. Tästä tulee hyvä kausi, Lampinen hehkui Ruudun haastattelussa.
– Olen pelannut A-junioreissa ja toipunut loukkaantumisesta. Oli hienoa päästä kentälle edustuksessa ja käyttää näytönpaikka hyväksi. Maalinteko ja se, että on ratkaisupaikoissa mukana, on minulle tärkeää.
FC Lahden miehistössä viime kaudella läpimurtonsa teki vuonna 2000 syntynyt Teemu Jäntti. Vuonna 2002 syntynyt Lampinen on vieläkin nuorempi, mutta halajaa hänkin jo isoa vastuuta.
– Tavoitteeni on olla koko ajan pelaavassa kokoonpanossa. Haluan saada minuutteja, maaleja ja maalisyöttöjä. Tavoite on myös, että olemme joukkueena kärkikahinoissa, Lampinen naulaa.
Turpaan tuli, mutta matka jatkuu. Päivän iloisin asia oli se, että 16-vuotias Pyry Lampinen teki HJK:ta vastaan uransa ensimmäisen maalin FC Lahdelle. Tästä katsomaan Pyryn mietteet osuman jälkeen.
youtu.be/ok_KQ3ELWGM
#LAHHJK #FCLahti #SuomenCup
youtu.be/ok_KQ3ELWGM
#LAHHJK #FCLahti #SuomenCup
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy