Helsingin Jalkapalloklubin päävalmentaja Mika Lehkosuo oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen omiensa esitykseen tiistain Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa Honkaa vastaan.

HJK johti jo ottelua Riku Riskin ja Joonas Vahteran maaleilla 2-0, mutta Honka kiri viimeisen vartin aikana ohi Borjas Martinin, Juha Hakolan ja Robert Ivanovin osumilla.

– Ottelun 70 ensimmäistä minuuttia pelasimme kohtuu hyvin. Peli oli hyvin hallussa ja meillä oli jopa mahdollisuus lisätä johto kolmeen maaliin, kommentoi Lehkosuo HJK:n sivuilla.

– Mutta viimeinen kymmenen minuuttia oli katastrofi. Honka sai puoli vahingossa kavennuksen ja siitä virtaa loppukiriin. Pelin lopusta tuli meille vaikea, ja Hongan onnistui kääntää ottelu voitokseen.

– Ei tarvitse sitä kaikelle maailmalle toistaa, mutta pelaajat saivat kuulla kunniansa siitä, mitä pelin lopussa tapahtui. Pitää pystyä pelaamaan 95 minuuttia, 70 minuuttia ei riitä alkuunkaan. On tärkeää, että kaikki pelaajat ymmärtävät sen viestin, mikä sanoissani oli.

– Nyt on kolme päivää aikaa ennen Lahti-ottelua. Pelaajilla on nyt mahdollisuus näyttää, että ymmärsivät sanomani.