Näkökulma: Roman Eremenkolta saatiin toivottu päätös – seuraavaksi kilpajuoksu aikaa vastaan

© Kuva: Juha Tamminen

73 A-maaottelua pelanneen Roman Eremenkon tulevaisuudesta maajoukkueessa on käyty kiivasta arvuuttelua viimeistään siitä lähtien, kun elokuussa selvisi keskikenttäpelaajan palaavan kentille Moskovan Spartakin paidassa. Kysyimme asiaa syyskuussa Jalkapallon Olohuone -Facebook-ryhmässä, ja kansan kanta oli selkeä: yli 90 prosenttia vastaajista toivotti Eremenkon tervetulleeksi takaisin Huuhkajiin ennemmin tai myöhemmin.

Kolme kertaa Suomen vuoden jalkapalloilijaksi valitun Eremenkon peliäly ja tekninen osaaminen on Huuhkajissa lähes omaa luokkaansa. Suomi pelasi kuitenkin loistavan syksyn Nations Leaguessa, eikä harmoniseen ryhmään ole välttämättä ihan yksinkertaista murtautua. Eremenkon mahdollista roolia pohti syyskuussa myös toimittajamme Juho Hirvonen (lue Näkökulma tästä).

Lokakuussa Eremenkon kahden vuoden doping-panna lopulta päättyi, ja mies päästettiin Spartakin paidassa irti. Tuolloin Eremenko kuitenkin vielä otti aikalisän Huuhkajista ja antoi maajoukkueelle täyden työrauhan syksyn peleihin.

Lopulta Spartakissa tuli peliminuutteja kuitenkin vain seitsemässä ottelussa, eikä tilille rapsahtanut ainuttakaan 90-minuuttista. Keskimäärin Eremenko pelasi vain 45 minuuttia per peli, eikä tilastoihin kirjattu yhtään maalia tai maalisyöttöä. Spartakille näytöt eivät riittäneet, eikä sopimusta jatkettu. Rostoville sen sijaan riitti, ja Eremenkon jatko Venäjän Valioliigassa varmistui miehen palatessa ”isiensä maille” (lue sopimusuutinen).

Rostov on pelannut Eremenkon seuraan liittymisen jälkeen viisi harjoitusottelua, joista suomalainen on pelannut kolmessa. Lokomotiv Moskovaa vastaan Eremenko osoitti rankkaritatsin säilyneen, sillä hän upotti varmasti pilkkunsa pelin jälkeen käydyssä rankkarikisassa.

Tiistaina maestro pelasi 45 minuuttia ottelussa norjalaista Vålerengaa vastaan, ja samana päivänä ulosajetussa Sukupolvien Unelma -podcastissa Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva paljasti odotetun, ison uutisen: Roman Eremenko on kuin onkin maajoukkueen käytettävissä tämän vuoden EM-karsinnoissa (lue uutinen).

– Katsoin Eremenkon peliä Lokomotivia vastaan ja kyllä sen näki, että pelikäsitys ja potkutekniikka ovat tallessa edelleen. Pelikäsitys ei kovin helposti katoa, sillä se on vähän kuin pyörällä ajaminen tai uiminen. Kaikki syötöt eivät napsahtaneet kohdalleen, mutta luovuutta ja oivalluksia löytyi, ja hän suorastaan uhkui peli-iloa, Kanerva kommentoi Eremenko nykyvirettä haastattelussa.

Sulkeutuuko ympyrä Udinessa?

Tänään on täsmälleen kuukausi aikaa siihen, kun Kanerva julkistaa joukkueensa Suomen EM-karsinnan avauspeleihin Italiaa ja Armeniaa vastaan. Monen toiveissa epäilemättä on, että Eremenkon nimi listalta myös löytyy, mutta sitä ennen ”Roman” on voitettava kilpajuoksu aikaa vastaan.

Suomi kohtaa EM-karsintojen avausottelussaan kovimman mahdollisen haasteen, sillä matka alkaa vieraspelillä Italiaa vastaan 23. maaliskuuta. Kolme päivää myöhemmin karsinnat jatkuvat Armeniassa.

Mikä sopivinta, Suomi kohtaa Italian Udinessa, Roman Eremenkon entisessä kotikaupungissa. Eremenko siirtyi Udineseen Jarosta kesällä 2005 vasta 18-vuotiaana, ja pelasi seurassa vuosina 2006-2008 Serie A:ssa 13 ottelua. Roma kapellimestaroimassa Suomen keskikentällä olisi mitä kaunein tapa ympyrän sulkeutumiselle.

Vieläkin enemmän Eremenkoa voidaan tarvita Armeniassa, sillä todennäköisemmin Jerevanissa on vastassa tiivis puolustusmuuri, jonka puhkaisemiseksi yksilötaito voi olla parempi lääke kuin tehokas vastahyökkäyspelaaminen. Huuhkajien kannattajien parissa toivottaneenkin, että kentillä nähdään jo pian sama Eremenko, joka toimi maajoukkueen johtotähtenä vuosikymmenen alkupuolella.

Iso kysymys kuuluukin nyt: riittääkö aika? Ennen seuraavia maaotteluita Rostov pelaa vielä yhden harjoitusottelun (norjalaista Viking Stavangeria vastaan 18.2.) sekä neljä kilpailullista ottelua. Venäjän Cupissa joukkue kohtaa Krasnodarin ja maaliskuussa talvitauolta palaavassa Venäjän liigassa hännänhuippu Yeniseyn, Arsenal Tulan ja Rubin Kazanin.

Näissä otteluissa Eremenko tarvitsee ennen kaikkea minuutteja, minuutteja ja minuutteja. Pahitteeksi ei olisi tietysti jokunen maali tai maalisyöttökään, mutta pelituntumaa ei saa takaisin pelkällä harjoittelulla, eivätkä maajoukkueen karsintapelit ole oikea paikka pelituntuman hakemiseksi. Toisaalta taas: eipä maajoukkueen muidenkaan keskikenttäpelaajien pelituntuma ole juuri nyt paras mahdollinen.

Iloa Eremenkosta voi hyvin olla Suomelle vielä karsintojen myöhäisemmässäkin vaiheessa, mutta monien toiveissa lienee paluu jo maaliskuussa – jos vain hyödyllinen rooli löytyy. Täsmäaseeksi, vastuunkantajaksi, supersubiksi tai miksi vain, mutta jos peli Venäjällä alkaa sujua ja vastuuta herua entiseen malliin, kuuluu Roma mukaan. Se ainakin on selvää, että Venäjän Superliigasta tuli tiistaisen ilmoituksen myötä taas paljon entistäkin kiinnostavampi.

Heikki Kuparinen


Teemu Pukin edustama Norwich kohtaa lauantaina Chelsean. Jos Pukki tekee maalin, saat 1€ panoksella 50€.

  • Ei kierrätysvaatimuksia
  • Huippuvireinen Pukki johtaa maalipörssiä
  • Tarjous voimassa uusille asiakkaille

Lunasta jättikerroin TÄSTÄ.

Edellinen artikkeliHuuhkaja-vahdin sopimus Norjaan varmistui – ”Mikään ei muutu ja työ jatkuu”
Seuraava artikkeliSerie A:n supertähti menetti yllättäen kapteeniutensa – siirtoa tulossa?