Norwich City palasi sarjataulukon kärkeen huikealla 4-0-voitolla Bolton Wanderersista lauantai-iltapäivänä.

Suomalaiskärki Teemu Pukki teki ottelussa kaksi maalia ja anasti täten paikkansa maalipörssin huipulla.

Pukki on osunut nyt 23 kertaa mestaruussarjassa, antaen seitsemän maalisyöttöjä niiden lisäksi.

Norwich City FC

@NorwichCityFC
FULL-TIME | Bolton Wanderers 0-4 Norwich City

Three points and a great performance 🙌 #ncfc

Norwich siirtyi ottelussa 1-0-johtoon jo kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun Pukki viimeisteli vierasjoukkueen nopean vastahyökkäyksen kliinisesti rangaistusalueen sisältä.

Pukki syötti joukkueensa toisen osuman. Hän käänsi pallon takaviistoon boksin reunalle, josta Marco Stiepermann ampui pallon tarkasti maalin vasempaan alakulmaan.

Norwich johti ottelua siis jo 2-0-lukemin, kun peliä oli takana alle puolisen tuntia. Emiliano Buendia teki vielä joukkueen kolmannen kymmenen minuuttia ennen puoliaikavihellystä.

Norwich jatkoi vahvoja otteitaan toisella jaksolla ja siirtyi jopa 4-0-johtoon pelin 56. minuutilla. Pukki sai pallon haltuun Christoph Zimmermannin korkeasta pystysyötöstä, chipaten sen taidokkaasti vastaan tulleen Remi Matthewsin ylitse maaliin.

Vierasjoukkueella oli mahdollisuus siirtyä jo viiden maalin johtoasemaan noin tunnin pelin jälkeen, kun Pukki hankki Norwchille rangaistuslaukauksen Mark Beeversin rikkeestä.

Kotkalaiskärki ei kuitenkaan lähtenyt hakemaan hattutemppua pilkulta, vaan antoi Kenny McLeanin ottaa rankkarista vastuun. Skotlantilainen keskikenttäpelaaja ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan laukauksellaan entistä Norwich-maalivahti Matthewsia, ja tilanne säilyi 4-0:ssa.

Pukki vaihdettiin kentältä muutama minuutti ennen pelin loppua, ja Norwich voitti kamppailun ansaitusti 4-0.

Sheffield United voitti samaan aikaan Readingin, ja nousi sarjataulukossa toiseksi. Norwichista kahden pisteen päässä oleva Leeds United on kuitenkin pelannut yhden ottelun vähemmän.