Gianluigi Buffon hylkäsi Manchesterin suurseurojen kosiskelut: ”Sain todella ison tarjouksen”
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germainin konkarimaalivahti Gianluigi Buffon paljastaa, että molemmat Manchesterin suurseurat ovat yrittäneet hankkia hänet riveihinsä.
Italialaislegenda Buffonin, 41, mukaan Manchester Unitedin legendamanageri Alex Ferguson tavoitteli häntä jo viime vuosituhannen puolella. Manchester City taas tuli apajille uusine omistajineen viime vuosikymmenen vaihteessa.
Buffon aloitti uransa Parmassa ja siirtyi Juventukseen vuonna 2001. Hän viihtyi Torinon suurseurassa viime kesään asti, kunnes aloitti uuden luvun urallaan Pariisissa.
– Ferguson seurasi tarkkaan otteitani kaksi tai kolme vuotta ja hän lähetti aina kykyjenetsijöitä katsomaan pelejäni, kun olin nuori poika Parmassa, kommentoi Buffon BT Sportille.
– Parma oli siihen aikaan koko maailmani, enkä halunnut lähteä sieltä.
– Myöhemmin sain todella ison tarjouksen Manchester Cityltä, kun he aloittivat joukkueensa rakentamisen. He olisivat halunneet minusta ensimmäisen hankintansa, mutta minä jäin Juveen.
Buffon kohtaa toisen kosiskelijansa keskiviikkona, kun PSG isännöi Manchester Unitedia Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa. Ensimmäinen osa päättyi Manchesterissa PSG:n 2-0-voittoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”