Joel Pohjanpalolle ensimmäiset peliminuutit vuoteen – viiletti harjoitusottelussa Ajaxia vastaan

Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalo pelasi keskiviikkona ensimmäiset minuuttinsa noin vuoteen, kun hänen edustamansa Bayer Leverkusen kohtasi harjoitusottelussa Ajaxin.
Suljettujen ovien takana pelattu ottelu päättyi Leverkusenin 2-1-voittoon. Saksalaisten maaleista vastasivat Karim Bellarabi ja Paulinho, Ajaxin osuman iski Danilo.
Pohjanpalo, 24, pääsi vaihdosta kentälle 77. minuutilla maalintekijä Paulinhon tilalle.
Vakava nilkkavamma on pitänyt Pohjanpalon sivussa tositoimista pitkään. Hän pelasi edellisen virallisen ottelunsa Leverkusenissa 367 päivää sitten ja viimeisimmän maaottelunsa viisi päivää myöhemmin.
Eilen tiistaina Pohjanpalo osallistui Leverkusenin harjoituksiin täysipainoisesti, eikä hyökkääjä säästellyt seuran mukaan itseään tai kammoksunut kaksinkamppailuja laisinkaan.
Pohjanpalo solmi viime vuonna Leverkusenin kanssa jatkosopimuksen, joka ulottaa kauden 2021-22 loppuun. Hän siirtyi saksalaisseuraan vuonna 2013 Helsingin Jalkapalloklubista. Pohjanpalo on käynyt Saksassa lainalla VfR Aalenissa ja Fortuna Düsseldorfissa. Leverkusenin edustusjoukkueessa hän on pelannut 21 ottelua ja tehnyt kahdeksan maalia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan