Liverpool ja Barcelona etenivät keskiviikkona viimeisinä joukkueina Mestarien liigassa kahdeksan parhaan joukkoon.
Liverpool voitti Bayern Münchenin vieraissa 3-1 ja eteni samoin yhteislukemin jatkoon. Barcelona voitti kotonaan Lyonin 5-1. Ottelupari päättyi samoihin lukemiin.
Ennen keskiviikkoa paikkansa puolivälierissä varmistivat jo Ajax, Manchester United, Tottenham, Manchester City, Porto ja Juventus.
Bayern München-Liverpool
Ottelu lähti käyntiin Bayernin selkeässä hallinnassa. Kotijoukkue vaati kymmenen minuutin jälkeen itselleen rangaistuspotkua, kun
Robert Lewandowski oli kentän pinnassa levällään kamppailtuaan pallosta
Virgil Van Dijkin kanssa. Tuomaristo ei puolalaiskärjen kaatumisessa rikettä nähnyt.
Liverpool joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa jo 13. minuutilla. Kapteeni
Jordan Hendersonia paikkailtiin sivurajalla jo aiemmin, ja lopulta hän ilmoitti, ettei kykene jatkamaan. Tilalle asteli
Fabinho.
Vieraat pääsivät hiljalleen peliin paremmin ja paremmin mukaan. Ottelua oli takana 26 minuuttia, kun Van Dijkin pitkä syöttö tavoitti kärjestä
Sadio Manén. Bayernin maalivahti
Manuel Neuer irtautui maaliltaan vastaan, mutta Mané käänsi pallon vasemmalle jalalleen ja chippasi pelivälineen Neuerin ja müncheniläisten puolustuksen vastustelusta huolimatta sisään. 0-1 (0-1).
Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin isännät tulivat tasoihin. Bayern pisti keskikentällä vapaapotkun nopeasti liikkeelle ja pallo toimitettiin
Serge Gnabrylle, joka pääsi keskittämään oikealta. Liverpoolin epäonneksi toppari
Joël Matip ohjasi pallon omaan verkkoon. 1-1 (1-1).
Gnabry ja Lewandowski jatkoivat vieraiden härnäämistä myös toisella puolikkaalla. Lewandowski ei ihan ennättänyt Gnabryn matalaan poikkisyöttöön maalin edustalla, ja varmalta näyttänyt osuma jäi syntymättä.
Bayernia taas kiusasi Van Dijk, joka vei Liverpoolin johtoon 69. minuutilla. Hän nousi
James Milnerin antamassa kulmapotkussa omiin korkeuksinsa ja puski pelivälineen voimalla verkkoon. 1-2 (1-2).
Kotijoukkueen loppukiri jäi todella vaisuksi, eikä kunnon tontteja meinannut syntyä millään.
Niinpä Liverpool laittoi otteluparin pakettiin 84. minuutilla.
Mohamed Salah pelasi taidokkaasti pallon ulkosyrjällään takatolpalle ja Mané puski loppulukemat taululle. 1-3 (1-3).
Barcelona-Lyon
Barcelona pisti alkuvihellyksestä lähtien näytöksen pystyyn. Hyökkäyksiä vyörytettiin tiuhaan tahtiin. 18. minuutilla paine kävi Lyonille liian suureksi.
Jason Denayer taklasi
Luis Suárezilta jalat alta rangaistusalueella ja Barcelonalle vihellettiin tilanteesta pilkku, jonka
Lionel Messi toimitti tyylikkäällä
panenka-chipillä sisään. 1-0 (1-0).
Kotijoukkueen toinen osuma syntyi puolen tunnin kohdalla. Suárez nappasi
Arthurin syötön taidokkaasti mukaansa boksiin ja petasi vierelleen paikan
Philippe Coutinholle, joka sai laittaa pallon tyhjiin. 2-0 (2-0).
Lyon olisi saattanut päästää useammankin takaiskun ilman maalivahtinsa
Anthony Lopesin muutamia huipputorjuntoja. Ranskalaisten harmiksi Lopes joutui jättämään pelin 34. minuutilla loukkaantumisen takia kesken. Hänet korvasi
Mathieu Gorgelin.
Messi oli iskeä illan toisensa heti toisen puolikkaan alkuun, mutta
Fernando Marçal ehti juuri ja juuri purkaa pallon maaliviivan päältä.
Vajaan tunnin kohdalla
Lucas Tousart toi Lyonin kulmapotkun jälkitilanteesta maalin päähän. Osuma tarkistettiin vielä videolta, mutta paitsiota tai rikettä tilanteessa ei ollut, joten maali jäi voimaan. 2-1 (2-1)
Lyon haki vimmatusti toista vierasmaalia, joka olisi saattanut viedä joukkueen jatkoon. Ranskalaisten maalinteko kuitenkin tökki.
Barcelonalla ei samaa ongelmaa ollut. Ensin Messi vei 78. minuutilla Lyonin puolustuksen kahville ja ujutti pallon maaliin. 3-1 (3-1).
Pari minuuttia myöhemmin hän tarjoili avopaikan
Gerard Piquélle, jonka tarvitsi vain siirtää peliväline tyhjiin. 4-1 (4-1).
Messi ehti järjestellä vielä yhden osuman. Hän tarjoili vastahyökkäyksen päätteeksi tekopaikan
Ousmane Dembélélle, joka laukoi pallon Gorgelinin jalkojen kautta sisään. 5-1 (5-1).
LUE MYÖS: