Näkökulma: Huuhkajien karsintataival sai taas lisää uskottavuutta – päät pystyssä kohti Armeniaa

© Kuva: Getty Images

Edis Tatli vs Teófimo López

Sijoita 1€ panoksella Tatliin – tienaa 50 euroa!

Suomi aloitti lauantaina karsinnat kohti vuoden 2020 EM-kisoja kovimmalla mahdollisella ottelulla, sillä heti kättelyssä vastaan asettui lohkon voittajasuosikki Italia vieraskentällä Udinessa. Takkiin tuli 0-2, mutta Suomen esitys oli lupauksia herättävä. Vaikka Suomi onkin avauskierroksen jäljiltä lohkonsa hännillä yhdessä Liechtensteinin kanssa, antoi Italia-peli silti paljon – itseluottamusta ennen kaikkea.

Vaikka Italia karsiutuikin MM-kisoista viime vuonna ensimmäisen kerran 60 vuoteen, lukeutuu se ehdottomasti edelleen maailman kärkimaihin. Nostetaanpa esille vaikkapa sellainen, FIFA:n virallisella Twitter-tilillä julkaistu tilasto, jonka mukaan Italia ei ole hävinnyt koko kuluvalla vuosituhannella ainuttakaan kilpailullista ottelua saapasmaan rajojen sisäpuolella. Tappioton putki on jo 48 ottelun mittainen, eikä lauantaina Italian toisen maalin tehnyt Moise Kean ollut edes syntynyt, kun Italia viimeksi hävisi kotonaan.

Silti, noinkin ylivertaista vastustajaa Suomi pystyi jälleen kerran pelaamaan pystyssä päin, rohkeasti pelitaktiikkaansa toteuttaen ja vahvemmalleen kampoihin pistäen. Huuhkajat ovat saaneet Gijónin ihmeen jälkeenkin hienoja tuloksia arvokisoista tutuilta Kroatialta, Islannilta, Unkarilta ja Kreikalta, ja tuon noususuhdanteen hedelmää niitettiin myös Udinen illassa. 700 Huuhkajien kannattajaa piti hienoa metakkaa vieraskatsomossa, ja Huuhkajien pelaajat uskalsivat.

Voitontahto selättää nyt häviämisen pelon

Hans Backen ja Mika-Matti Paatelaisen aikakausilla Huuhkajien peliä sävytti usein epävarmuus, alemmuudentuntoisuus ja virheiden tekemisen pelko. Taktiikka luotiin usein – erittäin ymmärrettävästi – puolustuksen kautta, mutta usein näytti siltä, että häviämisen pelko oli suurempi kuin voitontahto. Pelaajat eivät uskoneet itseensä, ja alistunut peli-ilme sai katsojankin pelkäämään pahinta. Pelejä valmistauduttiin katsomaan kauhunsekaisin tuntemuksin, ja päässä soi Suomi-futiksen klassikko, Tommi Läntisen Via Dolorosa.

Nuo ajat tuntuvat nyt olevan ohi. Nyt pelejä odotetaan innolla, ei kauhulla.

Huuhkajiin iski edellisten MM-karsintojen jälkeen pienimuotoinen lopettamissuma, Roman Eremenkoa ja Joel Pohjanpaloa ei ole vieläkään saatu takaisin maajoukkueeseen ja Nations Leaguessa nähdystä ihanneavauksesta olivat poissa molemmat laitapuolustajat sekä Jasse Tuominen. Ja tästä kaikesta huolimatta Italiasta uskallettiin odottaa hyvää tulosta.

Kauas se ei jäänytkään, sillä millään tapaa ylivoimainen Italia ei ollut. Markku Kanerva osoitti omaa pelirohkeuttaan muokkaamalla tutun 4-4-2:en 5-4-1:ksi, ja ratkaisu osoittautui toimivaksi. Vaikka Sauli Väisänen onkin pelannut tällä kaudella ”vain” Serie B:tä, on pelituntuma hyvä, sillä vastuuta Crotonessa on tullut rutkasti. Jälleen kerran oli hyvä havaita, että kuumia, paljon pelaavia pelaajia voidaan hyvällä syyllä peluutuksessa suosia. Käänteisesti voidaan tietysti kysyä myös, näkyikö vaikkapa Tim Sparvin epäonnistuneessa purussa karulla tavalla pelituntuman puute kapteenin istuttua viime aikoina paljon Midtjyllandin vaihtopenkillä?

Etukäteen heikoiksi lenkeiksi tuomitut Suomen suurimpia onnistujia

Suomi onnistui tukkimaan kentän keskustan hyvin, eikä Italia ylettömästi laadukkailla maalipaikoilla juhlinut. Ennen ottelua epäiltiin Juha Pirisen ja Albin Granlundin suoriutumista laitapuolustajina, mutta soraäänet vaimenivat pian, sillä molemmat pelasivat hyvän ja kypsän ottelun. Suotta ei Örebron valmentaja ollut Granlundia harjoituskauden aikana kehunut.

Erittäin ilahduttavaa oli myös Kasper Hämäläisen paluu Huuhkajiin puolentoista vuoden poissaolon jälkeen. ”Kappe” raatoi, ravasi ja taisteli toteuttaen Kanervan pelitaktiikkaa aivan kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan.

Suomen joukkueen iäkkäimmän pelaajan suoritus todisti kahdesta asiasta. 1) Kokeneita kavereita ei ole tarpeen heivata ryhmästä vain nuorennusleikkauksen ilosta, jos vain jalka edelleen nousee – kysykää vaikka Fabio Quagliarellalta. Ja 2), Huuhkajien pelaajamateriaalin taso on kenties leveämpi kuin on luultu. Kanerva peluuttaa fiksusti pelaajia pääosin ”omilla pelipaikoillaan”, ja on onnistunut erinomaisesti löytämään pelitapaan parhaiten sopivat pelaajat. Samasta todistaa sekin, että Lassi Lappalainen teki hyvän sisääntulon Hämäläisen paikalle viimeiseksi 20-minuuttiseksi. Kokeneempiakin pelaajia oli tarjolla, mutta heidän omin tonttinsa on jossain toisessa roolissa.

Pukin mahtikausi hemmotellut suomalaiset piloille

On totta, ettei Suomi onnistunut luomaan pelissä juurikaan vaarallisia maalipaikkoja. Ei ihme, sillä Italia on kiistatta maailman vaikeimpia vastustajia 1-0 -johdossa pelatessaan. Pelirohkeus ei Huuhkajilta silti missään vaiheessa lakannut, ja yksi mainio paikka tasoitukseen tulikin, kun Robin Lod löysi erinomaisella syötöllä Teemu Pukin.

Tilanne oli mainio osoitus Lodin pelisilmästä ja Pukin loistavasta kyvystä juosta oikea-aikaisesti maalipaikkaan. Valitettavasti veto meni kuitenkin ohi maalin, sillä Pukillekin paikka aukesi hyvin äkkiä, ja palloa hän tuskin ehti kauaa nähdä puolustajan takaa. Pitkää miinusta siitä ei Pukille silti voi vetää. Mahtikausi Norwichissa ja upea Nations League -taival ovat saaneet suomalaiset tottumaan Pukin suhteen jo liiankin hyvään. On silti totta, että juuri se tontti oli Suomelle Udinessa ”the maalipaikka”. Siitä maali, ja pistepussissa saattaisi olla jo jotakin.

Tässä tullaankin siihen merkittävimpään eroon Suomen ja Italian välillä. Suomella on aina mahdollisuus hyvään tulokseen lajin huippumaita vastaan, mutta maalipaikkoja ei tule montaa. Jos sitä ainuttakaan paikkaa ei käytetä, on edes tasapelin saaminen vaikeaa. Italian kaltaiset huippumaat kun tuntuvat olevan paikoissaan paljon kliinisempiä, ja rankaisevat joskus armotta jopa tilanteista, joissa Suomella on puolustussuuntaan 5-2 -ylivoima.

Itseluottamus taas pari pykälää korkeammalla

Uskoa tulevaan Italia-Suomi joka tapauksessa kasvatti. Uskoa siihen, että pelaajat luottavat itseensä, eivät lähde peleihin alistuneina ja panevat tasavahvasti kampoihin maailmantähdillekin. Uskoa siihen, että Suomen joukkueen onnistuminen ei kariudu muutamiin loukkaantumisiin. Ja uskoa siihen, että peruspermanentinkin ulkopuolelta tulevat pelaajat – kuten nyt vaikka Eremenko tai Pohjanpalo – voivat sopeutua hyvinkin nopeasti Kanervan valmentamiin Huuhkajiin. Ja uskoa siihen, että Suomi voi tiensä ensi vuoden EM-turnaukseen selvittää.

Tiistaiselta Armenian-vierailulta on silti saatava kotiinviemisiksi muutakin kuin rohkaisevia sanoja ja uskoa. Suomen on haettava Jerevanista ainakin piste tai mieluiten kolme, jotta asetelmat lohkossa säilyvät hyvinä.

Maalipaikkoja Huuhkajat tulevat saamaan Armeniassa enemmän, mutta epäonnistumisiin ei sielläkään ole varaa. Viimeisten viiden vuoden sisällä Armeniasta ovat joutuneet poistumaan ilman voittoa vaikkapa Tanska ja Serbia, mutta toisaalta viime syksynä Armenia taipui kotikentällään Gibraltarille. Mielialajoukkue vailla vertaa?

Joukkueen ykköstähti on tietysti Arsenalin Henrikh Mkhitarjan, mutta joukosta löytyy myös pelaajia Tanskan, Portugalin, Hollannin ja Argentiinan pääsarjoista sekä Kakkosbundesliigasta. Ketään näistä ei Huuhkajien silti tarvitse erityisemmin pelätä, ja miksi ihmeessä täytyisikään? Eihän Suomen pelaajat katsele ylöspäin Giorgio Chiellinin kaltaisia topparilegendojakaan. Nämä Huuhkajat uskovat itseensä ja omaan osaamisensa – ja juuri se usko voi tuoda Suomelle vielä historiallisen arvokisapaikan.

Heikki Kuparinen

Kärpät – Red Bull Salzburg

Katso matsi ilmaiseksi ja lyö otteluun riskitön veto!