Veikkausliigaseuralta osakeanti ja harvinaisen avoin tiedote: ”Ilman tätä sarjassa vain vuosi tai kaksi”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaseura IFK Mariehamn on päättänyt viime perjantaina aloittaa osakeannin. Seura tiedotti päätöksestä twiitissään, jossa oli linkki pidempään selvitykseen seuran Facebook-sivuilla.
26. maaliskuuta IFK Mariehamn laskee myyntiin kaikkiaan maksimissaan 25 000 osaketta. Kunkin osakkeen arvo on 50 euroa.
Tällä hetkellä osakeyhtiöllä on kaikkiaan 700 osakkeenomistajaa, joiden hallussa on yhteensä 18 441 osaketta. Jokainen vanha osakkeenomistaja voi ostaa korkeintaan niin monta osaketta kuin heillä on nyt jo hallussaan. Anti on avoin myös uusille osakkeenomistajille.
IFK Mariehamn perustelee osakeantiaan harvinaisen avoimesti ja selkeästi.
– Lukijoille ei varmasti ole yllätys, että talous on veikkausliigaseuroille uusi haaste, tiedotteessa todetaan.
Selvityksessä todetaan, että tavallisena vuonna IFK Mariehamnin tulot ovat miljoona euroa ja menot 1,2 miljoonaa euroa, joten viivan alle jää 200 000 euron alijäämä.
– Tarkoitamme tavallisella vuodella sitä, ettemme saa lisätuloja europeleistä emmekä tee isompia pelaajamyyntejä. Vuoden 2016 liigamestaruuden ja sitä seuranneiden vuoden 2017 Mestarien liiga -karsintojen jälkeen vuosi 2018 oli tavallinen vuosi ilman ylimääräisiä tuloja. Emme voi budjetoida myöskään ylimääräisiä – mutta epävarmoja – tuloja vuodelle 2018. Johtokunnan budjettilähtökohta on siis, että vuodesta 2019 tulee jälleen tavallinen vuosi.
Tiedotteen mukaan kriisistä ei ole kysymys, ja IFK Mariehamn selviää vuodesta 2019, vaikkei yltäisikään europelipaikoille. Mikäli europelejä ei kuitenkaan lohkea eikä isoja pelaajamyyntejä tehdä, joudutaan joukkueen kulurakennetta leikkaamaan vuodelle 2020. Pelaajabudjetti on merkittävä kuluerä, josta ei kuitenkaan haluta väkisin joutua leikkaamaan.
– Arviomme mukaan emme voi varmistaa paikkaamme Veikkausliigassa pitkällä tähtäimellä, jos pelaajakuluja joudutaan leikkaamaan 200 000 eurolla. Luultavasti voisimme sinnitellä ehkä vuoden tai kaksi. Osakeannilla pyritään siis varmistamaan jatkomme Suomen korkeimmalla sarjatasolla, tiedotteessa perustellaan.
[readmore from=IFK-Mariehamn]
Mikäli kaikki 25 000 osaketta myytäisiin, kilisisi IFK Mariehamnin kassaan 1,25 miljoonaa euroa. Sitä seura ei kuitenkaan pidä alkuunkaan realistisena. Realistisena tavoitteena seura toivoo saavansa kasaan 400 000 euroa. Sekään ei seuraa pysyvästi pelasta.
– ”Normaali” vuotuinen 200 000 euron alijäämä vastaa 400 000 euron tappioita kahdessa vuodessa. Pitkällä aikavälillä tuloksen täytyy parantua korkeampien tulojen, matalampien kulujen tai näiden kahden yhdistelmän tuloksena. Johtokunta ja seurajohto tekee tämän kysymyksen parissa jatkuvasti töitä, mutta helppoa se ei ole, tiedotteessa todetaan.
IFK Mariehamnin tiedote osakeannista tuli vain pari viikkoa sen jälkeen, kun VPS tiedotti oman osakeantinsa alkamisesta.
LUE MYÖS:
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”
- Mikael Forssell jättää HJK:n
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus