Yle Urheilu: Pitkästä loukkaantumisesta kuntoutunut Joel Pohjanpalo tähtää kesäksi takaisin maajoukkuepaitaan – ”Miksi ei”
Kuva: Getty Images
Joel Pohjanpalo kertoo kuulumisiaan Yle Urheilun haastattelussa. Huuhkajien hyökkääjä on pitkän kuntoutuksen jälkeen pääsemässä pelikuntoon.
Pohjanpalo sai viime viikolla lääkäriltä harjoitteluluvan ja oli perjantaina ensimmäistä kertaa mukana seuransa Bayer Leverkusenin harjoituksissa. Vakava nilkkavamma ehti pitää hyökkääjän reilun vuoden sivussa.
Pohjanpalo pelasi myös keskiviikkona ensimmäisen harjoitusottelunsa tultuaan 77. minuutilla kentälle Ajaxia vastaan. Pauluu tositoimiin on ollut kovan työn takana.
– Tuntuu, että olisin taas 12-vuotias ensimmäistä kertaa kentällä pitkästä aikaa. Pitää olla pilke silmäkulmassa pitkän tauon jälkeen ja tottakai kuunnella omaa kroppaa hyvin, Pohjanpalo hehkuttaa Yle Urheilulle.
– Silloin, kun lääkärit vuosi sitten sanoivat, että en ehkä koskaan enää pelaa futista, niin totta kai siinä tilanteessa tuli vähän tippa linssiin. Mutta alusta lähtien pystyin motivoimaan itseni hyvin treenaamaan ja kuntouttamaan.
Pohjanpalon loppukauden tavoitteena on saada edes jonkun verran minuutteja alle Bundesliigassa. Kesällä silmissä kuitenkin siintää myös paluu maajoukkueeseen.
[readmore from=Pohjanpalo-Joel]
Suomen maaliskuun EM-karsintapelit Italiaa ja Armeniaa vastaan eivät tulleet vielä kysymykseenkään. Mies kuitenkin tähtää olevansa kunnossa kesäkuun pelejä varten.
– Kesäkuu ainakin tällä hetkellä näyttää erittäin realistiselta. Ei ole mitään syytä miksi ei. Pitää olla täydessä pelikunnossa, koska maajoukkueeseen ei missään nimessä ole mitään asiaa, jos ei ole kunnossa, Pohjanpalo summaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan