Ajax-luotsi kertoi tähtimiehen pelikunnosta Juventus-ottelun alla: ”Pelaajan täytyy itse päättää”
Kuva: Getty Images
Ajaxin päävalmentaja Erik ten Hag on myöntänyt, ettei hän ole vielä varma Frenkie de Jongin pelikunnosta.
Hollantilaisseura matkustaa tiistai-iltana Juventuksen vieraaksi Mestarien liigan puolivälierien toiseen osaotteluun. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi Amsterdamissa 1-1-lukemiin.
Ajax joutuu mahdollisesti pärjäämään ilman tähtimiestään de Jongia. Nuori keskikenttäpelaaja oli loistovireessä viime viikon ottelussa, mutta kärsi reisivamman lauantain sarjapelissä.
Ten Hagin mukaan de Jong voi pelata tiistaina Juventusta vastaan, jos hän itse uskoo kykenevänsä siihen. Hän on kuitenkin varautunut korvaamaan avainpelaajansa.
– Meillä on muutama vaihtoehto [de Jongin tilalle]. Noussair Mazraoui vasemmalla on vaihtoehto, kun taas Daley Blind ja Daley Sinkgraven voivat myös pelata siinä. Katsotaan, ten Hag kertoi lehdistötilaisuudessa.
– Emme tiedä tarkalleen de Jongista, koska se tapahtui lauantaina. Aiomme edetä päivä kerrallaan, tunti kerrallaan. Me emme tietystikään aio ylirasittaa häntä harjoituksissa.
– Jos riski hänen peluuttamisellensa on liian suuri, emme ota sitä. Pelaajan on itse päätettävä, emme voi katsoa hänen oman kehonsa sisään. Olemme positiivisia hänen pelikuntonsa suhteen, mutta meidän on odotettava ja katsottava tilannetta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen