Alexei Eremenko haluaa palauttaa ”ilon takaisin seuraan” – SJK: n tavoitteet esiin ennen kauden avausta

Lauantaina nähdään kauden ensimmäinen veikkausliigaottelu myös Seinäjoella, jonne SJK:n vieraaksi saapuu HIFK. Isäntien luotsi Alexei Eremenko pohtii pitkään odotettua peliä seuran sivustolla.
– Suomessa pre-season on pitkä ja uskon, että pelaajat odottavat innolla jo pelien ja tuloksista pelaamisen alkamista. Itse peli tulee olemaan varmasti fyysinen ja hieman hermostunut molemmin puolin. Jotkut voivat olla hieman yli-innokkaana ja toivon, että ainakin me pystymme pitämään itsemme keskittyneenä.
Serge Atakayin muodossa kovan vahvistuksen viime metreillä saanut ryhmä on valmentajan mukaan valmiina.
– Meillä on nyt joukkue kunnossa sarja-avaukseen ja olemme säästelleet joitain pelaajia tätä varten.
Tavoitteista puhuessaan Eremenko on varovainen, mutta optimistinen.
– Lähdemme kauteen ottelu kerrallaan, voittamaan jokaista ottelua. Haluamme tuoda ilon takaisin seuraan ja kannattajillemme. Haluamme menestyä. Tavoite on olla kuitenkin ensin runkosarjan jälkeen kuuden parhaan joukossa ja katsoa sen jälkeen minne asti meillä on mahdollisuudet.
SJK-HIFK pelataan lauantaina, 5.4. kello 15.00
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan