Allsvenskan-kauden ensimmäinen suomalaismaali nähty – Simon Skrabb kiitti luottamuksesta

Allsvenskan-kauden 2019 ensimmäinen suomalaismaali on nähty. Osumasta vastasi 24-vuotias Huuhkajien hyökkääjä Simon Skrabb, joka sijoitti pallon Sead Haksabanovicin esityöstä lähietäisyydeltä verkkoon.
DIF-IFK | 0-1 | #ifknorrköping
Skrabb on kärsinyt alkukauden aikana loukkaantumisesta, ja torstain peli oli hänelle ensimmäinen IFK Norrköpingin avauskokoonpanossa. Kahdessa edellisessä ottelussa Skrabb oli tullut vaihdosta sisään. Torstaina Skrabb pelasi 70 peliminuuttia. Suomalainen sai ottelussa myös varoituksen.
Ottelu Djurgården-Norrköping päättyi 1-1 -tasapeliin. Kotijoukkueen tasoitus syntyi ottelun lisäajalla. Djurgården jatkaa viiden sarjakierroksen jälkeen Allsvenskanin kärjessä. Norrköping on sijalla 10.
– Oli harmi, että päästimme sen maalin, mutta samaan aikaan jäimme kuitenkin kunnolla alakynteen toisella puoliajalla. Passivoiduimme maalimme jälkeen ja lopetimme sen jälkeen jalkapallon pelaamisen. Minun on vaikea käsittää, miksi, Skrabb totesi pelin jälkeen IFK Norrköpingin kotisivujen haastattelun mukaan.
– Avausjaksolla olimme mielestäni paljon parempia, kun pelasimme palloa ja loimme tilanteita. Sitten passivoiduimme, emmekä kyenneet pitkiin hyökkäyksin. En tiedä, miksi.
Omaan peliesitykseensä ja kauden ensimmäiseen starttiinsa Skrabb oli tyytyväinen.
– Pelaaminen tuntui hyvältä. Voitin kaksinkamppailuja ja onnistuin tekemään maalin. On selvää, että pitkän loukkaantumisen jälkeen ei ehkä jaksa pelata 90 minuuttia, ja bensiini loppui vähän. Nyt täytyy vaan ladata akut sunnuntaiksi, Skrabb jatkoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa