Golden Boy -voittajan raju alamäki: Ei asiaa kentälle edes Bayernin cup-ottelussa – ”En ole tyytyväinen”

Portugalilaispelaaja Renato Sanches myöntää, ettei hän ole alkuunkaan tyytyväinen tilanteeseensa Bayern Münchenissä.
Alamäki on ollut raju, sillä vielä vuonna 2016 näytti siltä, että Sanchesille vain taivas on raju. Nuorukainen voitti Euroopan mestaruuden lisäksi arvostetun Golden Boy -palkinnon ja ansaitsi unelmasiirron Saksaan.
Bayernin paidassa peliaika on ollut kuitenkin kortilla, ja jopa lainapesti Swanseassa kaudella 2017–18 osoittautui isoksi pettymykseksi.
Sanches palasi Bundesliigaan toivoen aloittavansa tyhjältä pöydältä, mutta avauskokoonpano on kutsunut liigaotteluissa vain neljä kertaa. Keskiviikkona hän ei päässyt kentälle edes Saksan cupin ottelussa kakkostason Heidenheimia vastaan.
– Se ei ole minun päätökseni. Odotan mahdollisuuttani ja jatkan työntekoa. Tietysti haluan pelata enemmän, 21-vuotias Sanches sanoo.
– Kausi ei ole vielä päättynyt. Kahdessa kuukaudessa kaikki on mahdollista, mutta en osaa sanoa.
Kun toimittajat kysyivät Sanchesilta cup-ottelun jälkeen, onko hänellä vaikeuksia pitää itsensä motivoituneena, vastaus oli selkeä.
– Tietenkin, mutta tämä on jalkapalloa. Odotan, en ole tyytyväinen.
Sanchesin sopimus Bayernin kanssa ulottuu kesään 2021 saakka.
Lähde: Goal
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS