Kaikki tähdet eivät välttämättä jätä Ajaxia – ”Olen aina ollut todella nirso”
Kuva: Getty Images
Ajaxin joukkue ja pelaajat ovat nyt kaikkien huulilla.
Amsterdamilaisseura selviytyi vastoin odotuksia Mestarien liigan välieriin kaataen matkalla Real Madridin ja Juventuksen. Ajax aloitti kilpailussa jo toiselta karsintakierrokselta. Hollannin pääsarjassa Eredivisiessä se kamppailee mestaruudesta PSV Eindhovenin kanssa.
Kuluvan kauden jälkeen Ajaxin joukkueen odotetaan muuttuvan suuresti. Barcelona hankki jo keskikenttäpelaaja Frenkie de Jongin, joka siirtyy Espanjaan kesällä. Toinen todennäköinen lähtijä on Ajaxin kapteeni ja toppari Matthijs de Ligt, jota viedään huhuissa kaikkiin suurseuroihin.
De Ligt on vienyt keväällä suurimmat otsikot, mutta Ajaxissa riittää lahjakkuuksia muille myytäväksi.
Marokkolaistaituri Hakim Ziyech on kuulunut Eredivisien parhaimpiin pelaajiin jo monen vuoden ajan, mutta siirto isompiin ympyröihin ei ole vielä toteutunut.
Kuluvalla kaudella Ziyech on ollut jälleen pitelemätön. 42 ottelua, 19 maalia, 20 maaliin johtanutta syöttöä.
Hyökkäyksen eri rooleissa viihtyvällä Ziyechillä riittää huhujen mukaan ottajia ympäri Eurooppaa, mutta hän ei vielä tiedä, haluaako lähteä mihinkään. Marokkolainen on asettunut Ajaxiin ja Amsterdamiin hyvin.
– Kaikki on mahdollista, kommentoi Ziyech Inside Ajaxille.
– Olen aina ollut todella nirso. Pitäisi olla seura, jonka takia olisin valmis jättämään Ajaxin, ja se ei tapahdu tuosta vain.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen