Leganes – Valladolid: petsiä TV-matsiin
La Liga
Leganes – Valladolid
Torstai 04.04. klo 21:30
La Ligan viikkokierros jatkuu alemman keskikastin kohtaamisella, kun kotivahva Leganés ottaa mittaa sarjapaikasta kynsin ja hampain kiinni pitävästä Valladolidista. Viihdettä iltaan tuovat sekä hyväntuntuinen veto kotivoitosta että ottelun suora striimaus TV:stä.
Aikaisemminkin on todettu, että Leganésin kotistadion Estadio Municipal de Butarque on joukkueelle melkoinen linnake. Joukkue on hävinnyt siellä tällä kaudella vain kahdesti ja erityisesti puolustus on toiminut kotona moitteettomasti läpi kauden. Juuri kotimenestys on toistaiseksi pitänyt Mauricio Pellegrinon suojatit poissa putoamiskamppailusta.
Huonoina uutisina voidaan pitää Youssef En-Nesyrin loukkaantumista ja Martin Braithwaiten pelikieltoa. Niinpä Michael Santos nostettaneen avaukseen. Guido Carrillo pystyy kyllä ratkaisemaan otteluita. Muilta osin tilanne näyttää hyvältä. Vetomarkkinat ovat Leganésin tilanteen huomioineetkin kerrointa nostamalla.
Valladolid on saanut parissa viime pelissä kipeästi putoamiskamppailussa tarvitsemiaan pisteitä. Silti putoamisen vaara on yhä ilmeinen. Joukkueen murheenkryyninä on ollut hyökkäyspeli, joka on selkeästi koko sarjan heikoin. Valladolidilla on jonkun verran loukkaantumishuolia ja niiden päälle Enes Ünal sekä Anuar ovat poissa pelikiellon vuoksi. Vaikka joukkue on osoittanut viimeisissä peleissään elonmerkkejä, ei sen retkeä Butarquelle voi pitää missään nimessä helppona.
Vetosuositus
Leganesin hyökkääjätilanne laskee hieman maaliodotusarvoa ja nostaa tasapeliriskiä. Siitäkin huolimatta TV-peliin suositellaan kotivoittoa. Vetosuosituksena on Leganes voittaa ottelun kertoimella 2,10.Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja tee talletus. 3. Lyö veto otteluun Leganés – Valladolid ja kohteeseen Leganés voittaa ottelun. Jos Leganés voittaa, saat 210 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Valladolid voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki La Ligan ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! La Ligan lisäksi näet myös esimerkiksi Ranskan Ligue 1:n, Bundesliigan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä! Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa