Norjassa pelaavalla suomalaistopparilla huolestuttava ja mystinen vamma: ”Emme oikein tiedä, mikä siinä on”
Kuva: Juha Tamminen
Norjalaisessa Sandnes Ulfissa pelaava Tapio Heikkilä on taistellut kevätkauden aikana
harmittavan vamman kanssa. Hän loukkaantui treenipelissä kesken harjoituskauden, eikä ole kuntotunut vielä täyteen pelikuntoon.
Norjan divaria on takana jo neljä kierrosta.
– Minulla on ollut viimeiset kaksi kuukautta takareiden kanssa ongelmia. Helmikuun puolivälissä tuli loukkaantuminen.
– Pystyn treenaamaan, mutta kaikkea en pysty tekemään täysillä. Pitkiä spurtteja ei esimerkiksi pysty ottamaan. Emme oikein tiedä, mikä siinä on, Heikkilä harmittelee.
Magneettikuvissa takareidestä löytyi selvä repeämä.
– Vähän hankala tilanne. Yleensä takareisivammat kuntoutetaan selkeästi vaihe kerrallaan. Olen päässyt vikalle tasolle, mutta en pääse siitä ylitse. Tosi ärsyttävä tilanne mun kannalta.
Hän on pelannut kahdessa ottelussa jämäminuutit, vaikka on puolikuntoinen. Viime pelin hän istui kokonaan vaihtopenkillä.
– En pysty kilpailemaan täysillä avauksen paikasta. Valmentaja on halunnut ottaa minua
kokoonpanoon ja heittää sisään. Ei olisi ollut mitään järkeä, jos olisin aloittanut pelejä, Heikkilä myöntää.
Heikkilä kilpailee peliajasta kahden muun topparin kanssa ja yhden pelaajan, joka pystyy
käytännössä tuuraamaan puolustuksen keskustassa.
– Toukokuussa on pirusti pelejä. Tämä on uusi tilanne minulle. Taitaa olla uran toinen loukkaantuminen. Ärsyttää, ettei pysty auttamaan joukkuetta.
Sandnes on kerännyt neljästä ensimmäisestä sarjaottelusta kuusi pistettä kolmen tasapelin ja yhden voiton myötä.
– Meillähän oli tosi vaikea pre-season. Ei näyttänyt peli hyvälle, ei saatu tuloksia. Jos puolustuspeli pysyy tuolla tasolla, sen päälle on kuitenkin hyvä rakentaa.
– Olemme yhtenäisempi ryhmä kuin viime vuonna ja meillä on tunnollisia pelaajia, 29-vuotias Heikkiä kommentoi nousua havittelevan joukkueensa tilannetta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”