Päättyykö Bayern Münchenin putki Bundesliigassa? – Asiantuntija: ”Panokset ovat suuremmat kuin vuosiin”
Kuva: Getty Images
Saksassa pelataan viikonloppuna ottelu, jota seuraa suuri osa maan jalkapallon pääsarjan Bundesliigan ystävistä. Jännitettävää riittää, kun sarjan kärjessä koreilevat Borussia Dortmund ja Bayern München iskevät yhteen jälkimmäisenä mainitun joukkueen kotistadionilla Allianz Arenalla.
Jännitystä riittää, kun tositoimissa ovat kaksi mestaruudesta taistelevaa joukkuetta Der Klassikerissa. Kolmantena oleva RB Leipzig on jo käytännössä ulkona kamppailusta sarjavoitossa. 27 ottelun jälkeen Dortmund johtaa Bundesliigaa 63 pisteellä ja Bayern on kaksi pinnaa perässä. Leipzig on kerännyt 52 pistettä.
– Viime vuosina Der Klassiker on ollut Saksassa aina suuri ottelu, mutta lauantaina panokset ovat suuremmat kuin vuosiin, ottelun Viasatilla selostava Ville Kuusinen tunnelmoi SuomiFutis-sivustolle.
Panokset ovat ottelussa tapissa. Jos Dortmund voittaa, Bayernin kuusi vuotta kestänyt mestaruuspuhki uhkaa katketa. Silloin ero olisi keltapaitojen hyväksi viisi pistettä ennen kuutta viimeistä kierrosta.
Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi marraskuussa Dortmundin 3-2-kotivoittoon. Bayern johti Robert Lewandowskin maaleilla 2-1 vielä toisen puoliajan keskivaiheille asti, mutta sitten Dortmund iski kahdesti kuuteen minuuttiin ja otti täyden pistepotin.
Helmikuun alkuun asti Dortmund näytti porskuttavan kohti mestaruutta. Sen jälkeen tuli pieni suvantovaihe, jonka aikana joukkue voitti vain yhden viidestä sarjapelistään. Sillä aikaa voitokkaasti esiintynyt Bayern sai kurottua eroa umpeen ja nousi hetkellisesti Bundesliigan kärkeenkin.
– Näytti jo siltä, että Borussian vire on kadonnut totaalisesti, kun Bayern kiri ohi, mutta Bayernin Freiburgia vastaan tullut tasapeli pisti homman uusiksi. Voitolla keltamustat ovat uskomattoman lähellä mestaruutta sitten Jürgen Kloppin vuosien, Kuusinen sanoo.
Nykyään Liverpoolia Englannin Valioliigassa luotsaava Klopp valmensi Dortmundia vuodet 2008-2015. Seura voitti saksalaisluotsin alaisuudessa Bundesliigan vuosina 2011 ja 2012. Sen jälkeen valtikka on ollut joka ikinen vuosi Bayernilla.
– Kun ottaa huomioon panokset ja kauden ensimmäisen kohtaamisen lopputuloksen, on edessä hieno lauantai-ilta, Kuusinen hymähtää.
Saksan Bundesliigan huippuottelu Bayern München-Borussia Dortmund näkyy lauantaina 6.4. klo 19.20 alkaen suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa Ville Kuusisen selostamana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen