Romárion joukkuekaverista kodittomaksi narkkariksi – 36-vuotias brassipelaaja löydettiin kuolleena

Brasilialainen jalkapalloilija Valdiram Caetano de Morais on kuollut. Valdiram oli kuollessaan 36-vuotias ja koditon.
13 vuotta sitten elämä oli vielä aika erilaista. Valdiram pelasi Vasco da Gaman joukkueessa yhdessä legendaarisen Romárion kanssa. Valdiram jopa voitti Brasilian cupin maalikuninkuuden vuonna 2006.
Jo tuohon aikaa oli kuitenkin viitteitä siitä, että Valdiramin tarina ei välttämättä päättyisi hyvin. Miestä syytettiin useampaan otteeseen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja huumeiden kanssa alkoi olla ongelmia.
Helmikuussa 2007 Valdiram sai lähtöpassit Vascosta, ja seuraavan neljän vuoden aikana mies edusti peräti 18:aa eri seuraa. Alkoholi ja huumeet olivat yhä vahvemmin läsnä elämässä.
Vuoden 2018 alussa nousi esiin uutisotsikoita, joiden mukaan Valdiram asui kadulla. Vasco da Gama otti nopeasti yhteyttä ja yritti auttaa entistä pelaajaansa. Seura sai hyökkääjän katkaisuhoitoon, mutta viime kesänä Valdiramille riitti ja hän palasi kadulle.
Valdiramin tiettävästi viimeiseksi esiintymiseksi jäi avunpyyntö YouTuben välityksellä. Mies pyysi apua entisiltä joukkuekavereiltaan. Ei ollut rahaa eikä osoitetta.
Viime lauantaina Valdiramin ruumis löydettiin. Brasilialaislehti Globoesporten mukaan kukaan perheenjäsen ei saapunut tunnistamaan ruumista.
Kuolinsyy on vielä epäselvä, mutta ruumiista löytyi runsaasti väkivallan merkkejä. Poliisi on jo pidättänyt kolme epäiltyä.
Lähde: Marca.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS