Tanskalaistähti nosti homofobian tapetille ja sai liitonkin reagoimaan – ”Idiootiksi minua saa sanoa”
FC Kööpenhaminan tähtilaituri Viktor Fischer nosti viikonloppuna kissan pöydälle. 24-vuotias Fischer kritisoi painokkaasti kotijoukkue Odense BK:n faneja, jotka huutelivat tälle katsomosta homofobisia herjoja. Fischer tuuletti Odensen fanien edessä, kun Dame N’Doye viimeisteli Kööpenhaminalle 1-0 -voittomaalin. Kööpenhaminan joukkueessa pelaa myös Huuhkajien kakkosvahti Jesse Joronen.
Fischerin mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Odensen fanit pilkkasivat häntä homofobisin sanavalinnoin. Tanskan maajoukkuelaiturin mukaan homofobiaan pitäisikin suhtautua samalla vakavuudella rasistisen pilkan kanssa.
– Kun viimeksi pelasimme Odensessa, fanit huutelivat homofobisia herjoja. Tänään niin kävi taas useita kertoja. Siksi tuntuu erityisen hyvältä voittaa. Homofobiaa ei pitäisi suvaita jalkapallossa alkuunkaan, Fischer totesi Squawkan mukaan.
– Siihen pitää suhtautua samoin kuin rasismiin. Jos Superliiga ei tee asialle mitään, pitää OB:n hoitaa asia itse.
Fischerin mukaan homofobia on yhteiskunnassa yhtä yleistä kuin rasismi, ja jopa korostetusti jalkapallon parissa.
– Minua voi nimitellä idiootiksi tai minua voi pilkata siististä kampauksesta. Siinä on jopa huumoria, Fischer jatkaa.
– Sitä sanaa ei kuitenkaan pitäisi käyttää pilkkasanana jalkapallokulttuurissa vuonna 2019.
Fischerin vuodatuksen jälkeen Tanskan Superliiga reagoi ja julkaisi tiedotteen yhdessä Tanskan jalkapalloliiton, pelaajayhdistyksen ja faniryhmittymän kanssa.
– Jalkapallo kuuluu kaikille – riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä taustasta tai uskontokunnasta, tiedotteessa todetaan.
– Siksi sunnuntain episodi Odensen stadionilla, jossa kannattajat huusivat homofobisia huutoja FC Kööpenhaminan Viktor Fischerille, on täysin sopimatonta. Homofobialle ei ole paikkaa missään – ei kentällä eikä sen ulkopuolella.
– On hyvin tärkeää, että häirintää kokeneet pelaajat reagoivat asiaan ja kertovat siitä. Viktor Fischer teki niin, ja ansaitsee siitä kunnioitusta.
– Vieläkin tärkeämpää on, että Odense-stadionin kaltaisista episodeista koituu seuraamuksia. Odense BK on jo myöntänyt tapauksen ja aikoo ryhtyä toimiin seuran sisällä.
– Se on positiivista. Juuri seurojen ja fanien välisessä keskustelussa on ratkaisu ongelmaan. On kuitenkin tärkeää, etteivät toimet pelaajia häiritseviä katsojia kohtaan jää puheen asteelle.
– Siksi seurojen ja fanikerhojen täytyy selvittää, mitä sanktioita pelaajia häiritseviä katsojia kohtaan sovelletaan. Vaikka huutelijat voivatkin olla joskus vaikeita paikantaa, kaikkein tärkeintä on halu päästä huuteluista eroon, tiedote jatkui.
Viktor Fischer on tehnyt FC Kööpenhaminalle tällä kaudella 17 Superliigan ottelussa seitsemän maalia ja antanut yhdeksän maalisyöttöä. A-maaotteluita hän on pelannut 21.
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä