Atlético Madrid hyvästeli kauden päätteeksi uruguaylaisen Diego Godínin, joka pelasi seurassa kaikkiaan yhdeksän kauden ajan. Godínin lähtö jättää raitapaitoihin paitsi valtavan pelillisen aukon, myös suuren johtajuusvajeen.

Kovin suurta nuorennusleikkausta Godínin poistuminen ruodusta ei kuitenkaan merkitse, sillä Atlético hankki 33-vuotiaan topparin seuraajaksi 30-vuotiaan Felipen. Brasilialaispuolustaja siirtyy Madridiin Portosta, joka vahvisti siirron maanantai-iltana kotisivuillaan.

Porton tiedotteen mukaan Atlético maksaa Felipestä siirtokorvauksena 20 miljoonaa euroa. Felipe pelasi Portossa kolmen kauden aikana yhteensä 142 virallista ottelua, joissa hän teki 11 maalia.

191-senttinen Felipe on pelannut Brasilian A-maajoukkueessa yhden ottelun, maaliskuussa 2016.