Bayern München iskemässä Man Cityn apajille? Kaksi nimeä kiikarissa
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti AS kertoo, että Atlético Madridista mahdollisesti lähdössä olevan keskikenttämies Rodrin tarkempi uusi osoite ei ole vielä selvillä – edes maan osalta. Vahvat huhut ovat kertoneet tekeillä olevasta suursiirrosta, jossa 22-vuotias päätyisi Manchester Cityyn. Nyt julki tulleiden tietojen mukaan kisaan on ottamassa osaa myös Bayern München.
Bayern on pyrkimässä lehden mukaan todella piikiksi manchesterilaisten lihaan, sillä seuran kerrotaan Rodrin lisäksi tavoittelevan myös Leroy Sanén hankintaa. Saksan maajoukkuemies sai ehkä yllättävänkin vähän vastuuta Pep Guardiolalta kauden loppua kohti.
Madridilainen Rodri on murtautunut viime aikoina Espanjan maajoukkueeseen, kantaen La Roja -paitaa reilun vuoden sisään kuuteen otteeseen. Häntä ollaan arveltu mahdolliseksi Sergio Busquetsin manttelinperijäksi, kun Barcelona-pelaajan aika näissä tehtävissä tulee täyteen. Rodrin hankintamahdollisuuksia ovat tietojen mukaan tutkineet myös ainakin Paris Saint-Germain ja Manchester United, edellä mainittujen lisäksi. Mikäli Atlético myyntipuuhiin päätyy, ei seura kuitenkaan menetä varsinaista ikonia; kookas keskikenttämies saapui Rojiblancoon kaksi vuotta sitten Villarrealista.
Atléticon sopimus Rodrin kanssa jatkuu aina vuoteen 2023, mutta on hyvin mahdollista, että joku suurseuroista tarjoaa tästä yli 70 miljoonaa euroa, mikä on kirjattu pelaajan sopimuksen siirtopykälään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun