Berliinin Stadion An Der Alten Förstereillä nähtiin maanantai-iltana kamppailu, jonka panoksena oli paikka Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Union Berlin haki viikko sitten 2-2 -tasapelin Stuttgartista, ja lähti tulosmielessä hyvästä asetelmasta otteluun, katsomoista leijuneen savun hälvetessä hiljalleen kentän puolelta.

Asetelma oli selkeä; menestyneelle Stuttgartille putoaminen olisi todella kova isku, pääkaupungin altavastaaja-asemaan tottuneelle Unionille taas nousu unelmien täyttymys.

Stuttgart sai kahdeksan minuutin pelin jälkeen vapaapotkun keskeltä, aivan boksin rajalta, eikä jättänyt tilannetta käyttämättä. Dennis Aogo ampui kierteen osin yli muurin, vasempaan kulmaan. Tilanne kuitenkin tarkistettiin videolta – Stuttgart-pelaajan katsottiin häirinneen maalivahti Rafal Gikiewicziä paitsioasemassa; maali hylättiin.

Rautaunionin katsomopäädyn savuttaessa jatkuvasti, säilyi ote kuitenkin vierailijoilla.

Kovaa pelattiin alusta alkaen, ja etenkin Stuttgart-pelaajia makasi kentän pinnassa toistuvasti. Juuri ennen 20 minuutin täyttymistä nähtiin ikävä törmäys, kun isännät pyrkivät nopeaan nousuun. Tilanteessa topparit Holger Badstuber ja Ozan Kabak hyppäsivät samaan palloon, seurauksena päiden kova törmäys yhteen. Ottelu oli hyvän tovin keskeytyksissä, kunnes molemmat pelaajat palasivat kentälle vahvat siteet otsillaan.

Ottelun kuva pysyi koko avausjakson saman kaltaisena. Stuttgartin pelaamisessa oli huomattavasti enemmän logiikkaa, mutta Unionin raataminen, sekä Gikiewiczin muutama huippupelastus pitivät tilanteen maalittomana tauolle saakka. Kabak oli mekoinen näky poistuessaan kentältä; pääsiteen alta vuotanut veri peitti noin puolet turkkilaisen kasvoista.

Tauolla Stuttgart haki kentälle edelleen lisää kokemusta, sisään Mario Gomez. Legendastatuksen omaavalle hyökkääjälle tilaa teki Nicolas Gonzalez.

Vaikka kotijoukkue sai myös omaa hyökkäyspeliään hetkittäin toisen jakson alussa käyntiin, näytti vierasmaali pitkään huomattavasti todennäköisemmältä kuin isäntien osuma.

Vajaan tunnin kohdalla pallo kävi selkeästi Union-pelaajan kädessä rangaistusalueella, ja näytti ilmiselvältä, että viimeistään videotarkistuksen jälkeen pallo viedään pilkulle. Erotuomari Christian Dingert näytti kuitenkin korvanappiaan kertoakseen, ettei videotuomareiden mukaan syytä rankkariin ollut.

Suleiman Abdullahi oli vastoin kaikkia ennusmerkkejä siirtää Unionin äärimmäisen lähelle nousua 65. minuutilla, pallo kuitenkin oikeaan tolppaan. Vain minuuttia myöhemmin sama mies oli pääsemässä läpi, mutta hänet vedettiin boksin rajoilla kumoon. Peli jatkui, ja pallo päätyi samaan tolppaan. Jälleen kuunneltiin videotuomareiden näkemystä Abullahin kaatumisesta – ei seuraamuksia.

Seitsemänkymmenen peliminuutin jälkeen kotipääty löysi taas soihtukätkönsä, eikä tunnelma kentän puolellakaan varsinaisesti rahoittunut.

Vajaata varttia ennen täyttä aikaa isännille tuomittiin vapari hyvältä etäisyydeltä – Robert Zulj ampui kuitenkin päin muuria, jossa seisoi muiden muassa Badstuber, naama jälleen verta vuotaen.

88. minuutilla maailmanmestari Benjamin Pavard oli ratkaista pelin – Gikiewicz venyi jälleen huipputorjuntaan vasemman tolpan juuresta.

Lisäaikaa näytettiin viisi minuuttia, ja Stuttgartin keinot tuntuivat olevan lopussa. Union Berlin pelaa ensi kaudella pääsarjajalkapalloa.