Entinen joukkuekaveri houkuttelee AS Roman jättävää Daniele De Rossia Argentiinaan: ”Puhumme päivittäin”
Kuva: Getty Images
AS Roman legendapelaaja Daniele De Rossi pelasi sunnuntaina viimeisen ottelunsa seuran väreissä, kun joukkue kukisti Parman 2-1 Serie A:n päätöskierroksella.
LUE MYÖS: Satumainen hyvästien ilta Roomassa, kun taivaskin itki – AS Roman legendoilta isot saappaat täytettäväksi
Koko 18 vuoden ammattilaisuransa ajan Romaa edustanut De Rossi, 35, etsii nyt uutta seuraa. Huhujen mukaan hänellä riittää ottajia eri puolella planeettaa.
Mielenkiintoisen vaihtoehdon keskikenttäpelaajalle tarjoaa Argentiinan suurseura Boca Juniors, jonka urheilutoimenjohtajana toimii De Rossin entinen pelikaveri Nicolás Burdisso.
Argentiinalaispakki Burdisso pelasi De Rossin kanssa Romassa viisi vuotta. Hän lopetti pelaajauransa viime vuonna ja siirtyi tammikuussa kasvattajaseuransa Bocan palvelukseen.
Burdisson mukaan hän on jo puhunut De Rossille mahdollisesta siirrosta Argentiinaan.
– Se tekee minut ylpeäksi, että niin moni iso pelaaja on kiinnostunut pelaamisesta Boca Juniorsissa ja haluaa tulla tänne,mutta haluaminen ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa. Danielen tilanne on erilainen, kommentoi Burdisso Fox Sportsille.
– Hän on ystäväni, puhumme päivittäin. Hän on aina osoittanut olevansa halukas tulemaan tänne.
– Puhuin hänelle vielä pari päivää sitten, mutta jätin hänet rauhaan, koska hänellä oli jäähyväispelinsä. Sanoin hänelle, että haluaisimme hänet tänne ja lupasin, että puhumme lisää lähipäivinä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin