HJK maksoi RoPS:lle valmentajasta huomattavan korvauksen – Entinen kakkoskoutsi uudesta pestistään: ”Tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigakauden 2019 ensimmäiset valmentajapotkut on nähty. Alisuorittanut HJK erotti pitkäaikaisen käskyttäjänsä Mika Lehkosuon, ja palkkasi tämän seuraajaksi Toni Koskelan. Koskelan työtä RoPS:n päävalmentajana puolestaan jatkaa hänen kakkosvalmentajansa Pasi Tuutti (lue lisää).
RoPS:n tiedotteen mukaan RoPS saa Koskelan siirrosta ”huomattavan korvauksen”. Lapin Kansalle asiaa kommentoineen RoPS:n toimitusjohtaja Risto Nivan mukaan korvaus on ”suomalaisessa jalkapallossa ennenäkemättömän suuri”.
Ennen päävalmentajapestiään Pasi Tuutti toimi paitsi Koskelan apuvalmentajana myös seuran valmennuspäällikkönä. Tuutti ei usko, että joukkueen pelitavassa tullaan vaihdoksen myötä kovinkaan suuria muutoksia näkemään.
– Olemme Tonin kanssa samanlaisen jalkapallofilosofian kannattajia. Ajattelemme pelistä samalla tavalla, Tuutti sanoo.
– Pientä viilausta joukkueen tapoihin on tietenkin tulossa, koska persoonallisuutemmekin ovat erilaiset.
Tuutti kuuli mahdollisuudesta edetä päävalmentajaksi alkuviikosta, ja oli nopeasti valmis haasteeseen.
– Tällaista tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä. Tämä tekee minusta 100% paremman valmentajan, Tuutti uskoo.
Tuutin apuvalmentajaksi nousee Mikko Lignell. B-poikien päävalmentajana ja akatemiavalmentajana toiminut Lignell on ollut jo vahvasti mukana edustuksen valmennuksessa. Edustuksessa Lignell on vastannut mm. pelien analysoinnista sekä pelaajatarkkailusta.
[readmore from=RoPS]
– Ilman Mikon osaamista kokisin itsekin olevani vajaa. Mikko hallitsee ne osaamisalueet, mitkä itselläni ovat vajaat. Jatkossa tulemme jakamaan entistä enemmän tehtäviä tiimin kesken sekä osallistamaan pelaajia voimakkaammin mukaan, Tuutti kuvailee.
RoPS käynnistää välittömästi rekrytoinnin valmennuspäällikön paikalle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan