Jalkapalloyleisö surullisena HIFK:n siirtymisestä ulkomaalaisomistukseen – ”Ei pysty olemaan edes vahingoniloinen”

HIFK vahvisti maanantaina uutisen, jota oltiin jo muutaman viikon ajan pelonsekaisin tuntein odotettu Veikkausliigassa. Helsinkiläisseuran puheenjohtaja Christopher Perret vahvisti Yle Urheilulle omistusvaihdoksen kiinalaiselle sijoittajalle Lucas Jin Changille, moldovalaiselle Andrei Zolotkolle sekä kolmannella suomalaiselle sijoittajalle, joka ei tahtonut nimeään julkisuuteen (lue lisää).
HIFK:n kannattajat protestoivat jo kaksi viikkoa sitten nyt vahvistunutta omistajavaihdosta veikkausliigaottelussa FC Honkaa vastaan (lue lisää).
Omistajanvaihdokseen on suhtauduttu myös sosiaalisessa mediassa penseästi. Helsinkiläisseuran perinteitä ja arvoja vastaan sotivaa ratkaisua ei otettu hyvin vastaan.
– Hyvin vaikea nähdä, että tästä monella tavalla oudosta kaupasta seuraisi mitään hyvää suomalaiselle jalkapalloilulle. Toivottavasti sentään HIFK:lle, Antti J. Peltonen pohdiskeli Twitterissä.
Myös muiden seurojen kannattajissa näkyi sääliä HIFK:ta kohtaan seurajohdon ratkaisusta.
– Näin Ilves-faninakin HIFK:n myyminen kiinalaisille on niin surullista, ettei pysty olemaan edes vahingoniloinen, Tuukka Ruotsala tuumaili.
Nyt edessä on vuosi tai kaksi kunnes koittaa konkurssi, sopupelailu tai joku muu liian tavallinen tarina. Helvetin synkkää.
#Veikkausliiga #DirtyMoney #KonkurssinKäry
yle.fi/urheilu/3-1078…
Veikkausliigaseura HIFK myytiin ulkomaiselle sijoittajalle – uusi pääomistaja Kiinasta
Seuran pääomistajaksi tulee entinen pelaaja-agentti, kiinalainen Lucas Jin Chang.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä