Jättikö unelmamaalin ampunut Vincent Kompany jo hyvästit? – ”Juomme yhdessä oluet ja katsomme, mikä on parasta”

Manchester Cityn aina esimerkillinen ja luotettava, mutta valitettavan loukkaantumisaltis Vincent Kompany pelasi maanantaina yhden komean uransa epäilemättä ikimuistoisimmista otteluista. Belgialaistoppari tykitti Leicesterin maalin yläkulmaan kaukolaukauksen, joka oli maalivahti Kasper Schmeichelille täysin mahdoton torjuttava. Kompanyn maalilla Manchester City voitti pelin 1-0, ja jatkaa edelleen Valioliigan sarjakärjessä ennen sunnuntaina pelattavaa päätöskierrosta.
Ottelun jälkeen Kompany asteli Etihad Stadiumin nurmella mietteliään ja jopa liikuttuneen oloisena. Kompany on pelannut Manchester Cityssä vuodesta 2008 lähtien – joista kahdeksan viimeistä kautta hän on toiminut joukkueen kapteenina – ja voittanut Cityssä ennen tätä viikkoa jo kolme Valioliigan mestaruutta. Oliko maanantain ottelu kuitenkin Kompanyn viimeinen kotiyleisönsä edessä?
Tällä kaudella Kompany on pelannut Cityn paidassa 16 ottelua Valioliigassa, ja kaikissa kilpailuissa yhteensä 24. Leicester-ottelun unelmamaali oli miehelle kauden ensimmäinen. Kompanyn sopimus päättyy tähän kauteen, eikä jatkosta ole vielä sovittu. Valmentaja Pep Guardiolan mukaan asiasta päätetään vasta kahden viikon kuluttua pelattavan FA Cupin loppuottelun jälkeen.
– Pelaamme kauden loppuun, ja sen jälkeen keskustelemme. Juttelin Kompanyn kanssa kolme viikkoa tai kuukausi sitten. Olemme käyneet pari hyvää keskustelua, Guardiola totesi Evening Standardille.
– Juomme yhdessä oluet ja päätämme, mikä on parasta – etenkin hänelle ja seuralle.
[readmore from=Kompany-Vincent]
Cityn puolustuksessa tultaneen näkemään muutoksia, sillä peliaikaansa tyytymätön Nicolas Otamendi vaikuttaa olevan lähtökuopissa. Kompany puolestaan on aivan liian usein sairaslistalla, mutta joka tapauksessa Guardiola arvostaa miestä suuresti.
– Kompany on uskomaton ihminen, joka on auttanut minua suuresti. Olen aina ollut surullinen, kun hän ei ole ollut käytettävissä, mutta olemme aina tienneet, että voimme luottaa hänen luonteeseensa, Guardiola jatkoi.
– Tämä seura on mitä on Vincent Vincentin kaltaisten ihmisten takia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan