Joutuuko Lukas Hradecky luopumaan Vuoden jalkapalloilijan tittelistä? – Antti Muurinen antoi mielipiteensä

Kuva: Getty Images
Sama mies on pokannut Vuoden jalkapalloilijan palkinnon jo kolmesti peräkkäin. Suomen jalkapallomaajoukkueen ja Bundesliigan jättiseuran Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahti Lukas Hradecky on osoittanut viime vuosina pystyvänsä kehittymään joka vuosi ja pelaamaan kansainvälisellä huipputasolla.
Ehjät esitykset seurajoukkueen tolppien välissä ovat heijastuneet myös maajoukkuepeleihin – niissäkin Hradecky on ollut vuorenvarma pelistä toiseen. Hän on yksi viimeaikaisten hyvien tulosten takuumiehistä.
Hradeckyn valinta vuoden parhaaksi futaajaksi on ollut monelle kotimaassa itsestään selvää viimeisten kolmen vuoden aikana. Saksassa 29-vuotias turkulainen loisti ensin Eintracht Frankfurtissa ja nyt Bayer Leverkusenissa, jonne hän siirtyi täksi kaudeksi pitkällä sopimuksella.
Suomalaistorjuja ei välttämättä korjaa titteliä nimiinsä neljättä kertaa peräkkäin, sillä hänellä on tällä kertaa erinomainen haastaja. Teemu Pukki on ollut kuluvan jalkapallokauden ehdottomasti puhutuin suomalaispelaaja nostamalla hurjalla maalivireellään Norwich Cityn Englannin Mestaruussarjasta Valioliigaan.
Toistaiseksi Mestaruussarjan maalitilastoa johtava Pukki on tykittänyt 28 osumaa ja syöttänyt 10.
Suomalaisen valmentajalegendan Antti Muurisen mukaan Pukin, 29, pitäisi ehdottomasti olla Suomessa Vuoden jalkapalloilija. Kotkalaiskärki valittiin jo aiemmin historiallisesti Championshipin koko kauden parhaaksi pelaajaksi.
– Se on hillitty, vaatimaton mielipiteeni, koska mielestäni Teemu Pukin täytyy kilpailla myös Vuoden urheilijan tittelistä. Kaikki kunnia Lukas Hradeckylle, hän on loistava maalivahti ja Leverkusenin ykkönen, mutta ei ole helppoa olla hyökkääjä Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja tehdä tuollainen maalimäärä, olla nousevassa joukkueessa ja todennäköisesti ensi vuonna Valioliigan pelaaja, Muurinen korosti SuomiFutis-sivustolle.
Muurinen on hämmästynyt Pukin käymästä pitkästä tiestä urheilijana ja viime vuosien maalitykityksestä. Pukin uran varrelle viimeisten kymmenen vuoden aikana ovat mahtuneet pestit Sevillassa, HJK:ssa, Schalkessa, Celticissä ja Brøndbyssä ennen siirtoa Norwichiin täksi kaudeksi. Ilmaiseksi Tanskasta sumujen saarille siirtynyt Pukki on noussut sankariksi Kanarianlintujen joukkueen ja kannattajien keskuudessa.
– On mieletöntä miettiä, miten se kehitys on jatkunut näin kovana kuin tämä vuosi on näyttänyt. Ottamaan yhtään mitään Hradeckylta pois, olen sitä mieltä, että tämä saavutus on todella suuri ja kova, Muurinen, 65, hymähtää.
Pukin ja Norwichin nousu Valioliigaan varmistui viikonloppuna. Hradeckyn Leverkusenilla sen sijaan riittää panosta vielä loppukaudella.
Leverkusen taistelee yhä pääsystä Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Se pelaa elintärkeän pelin turkulaisveskarin entistä seuraa Eintrachtia vastaan sunnuntaina.
Neljäntenä olevalla Eintrachtilla on kasassa 54 pistettä, Leverkusenilla Borussia Mönchengladbachin tavoin kolme pinnaa vähemmän. Taistelu viimeisestä Mestarien liigaan oikeuttavasta paikasta eli neljännestä sijasta käy kuumana käytännössä viiden joukkueen kesken, kun kolme kierrosta on pelaamatta.
Sijat 5.-6. oikeuttavat suoraan pääsyyn Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, seitsemäs sija kilpailun karsintavaiheeseen.
Kauden avauskohtaamisen Leverkusen hävisi Eintrachtille joulukuussa vieraissa 1-2. Sunnuntaina joukkueen tavoitteena on siis kalavelkojen maksu BayArenalla.
Saksan Bundesliigan ottelu Bayer Leverkusen-Eintracht Frankfurt näkyy sunnuntaina 5.5. klo 18.50 alkaen suorana lähetyksenä Viasat Urheilu -kanavalta ja suoratoistopalvelu Viaplaysta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta