Katse kohti ensi kautta: Iso osa Mestarien liigan joukkueista jo selvillä, näin ratkotaan loput paikat

© Kuva: Getty Images

Toukokuukin ehtii päättyä, ennen kuin tiedämme, mikä joukkue kruunataan tänä keväänä Mestarien liigan kuninkaaksi. Real Madridin kolme vuotta jatkunut valtakausi päättyy, kun Liverpool ja Tottenham selvittävät paremmuutensa Madridissa 1. kesäkuuta pelattavassa loppuottelussa.

Silti yhden kauden päättyessä seuraava on aina jo ovella. Vain kymmenen päivää myöhemmin, 11. kesäkuuta, suoritetaan kauden 2019-2020 ensimmäinen Mestarien liigan arvonta, jolloin esikarsintakierrokselle osallistuvat joukkueet saavat tietä vastustajansa. Tuolle kierrokselle osallistuvat Kosovon, Gibraltarin, Andorran ja San Marinon mestarit.

Niistä ei tähän lähtöön sen enempää, vaan me luomme tässä jutussa jo katsauksen tulevan sesongin lohkovaiheeseen. Ensi kauden 32 joukkueesta kun selvillä on jo 15. Suoraan lohkovaiheeseen pääsee 26 joukkuetta, ja karsintojen kautta selvitetään vielä kuusi.

Sekin jo varmaa, että lohkoarvontojen ykköskorissa on ensi kesänä kolme englantilaisseuraa: Manchester Citylle tekevät seuraa tulevat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat. Samalla tuleva Portugalin mestari joutuu tyytymään paikkaan kakkoskorissa, viime vuosista poiketen. Arvontojen kakkoskorista tulevat löytymään myös muun muassa Real Madrid ja Atlético Madrid.

Seuraavaksi katsaus siihen, miltä Mestarien liigan ensi kauden kattaus näyttää. Paneudumme tilanteeseen maa kerrallaan.

Espanja

Barcelona, Real Madrid ja Atlético Madrid ovat oppikirjaesimerkkejä seuroista, joilla on ”kausikortti Mestarien liigan lohkovaiheeseen”. Sama kolmikko on luonnollisesti mukana ensi kaudellakin. Espanjan neljännestä paikasta taistellaan kynsin ja hampain vielä ensi lauantaina.

Tällä hetkellä viimeisessä piletissä on mukana Valencia, joka oli Mestarien liigassa tälläkin kaudella. Valencian ohittamista himoitsee kuitenkin ensimmäistä Mestarien liiga -paikkaansa janoava Getafe, joka on Lepakoiden kanssa tasapisteissä ennen päätöskierrosta. Kaksikon kompurointia kyttää myös Sevilla, joka vaanii molemmista kahden pisteen päässä. Jos Valencia ja Getafe häviävät lauantaina, ja Sevilla voittaa kotonaan Athletic Bilbaon, pääsee se mukaan.

Valencia kohtaa lauantaina vieraissa Real Valladolidin ja Getafe kotonaan Villarrealin. Molempien vastustajille ottelu on panokseton. Jos Valencia ja Getafe päätyvät tasapisteisiin, menee Mestarien liigaan Valencia.

Englanti

Englannin tilanne on jo selkeä, sillä Valioliigan kausi on jo päättynyt. Mestarien liigassa nähdään ensi kaudella Manchester City, Liverpool, Tottenham ja Chelsea. Näistä vain Chelsea ei ollut tällä kaudella Mestarien liigassa, sillä se pelasi Eurooppa-liigaa, hyvällä menestyksellä.

Englanti voi saavuttaa Mestarien liigaan vielä viidennenkin paikan, mikäli Arsenal kukistaa Eurooppa-liigan loppuottelussa juuri Chelsean. Loppuottelu pelataan 29. toukokuuta Bakussa.

Arsenalista on kiinni, nähdäänkö Mestarien liigassa ensi kaudella peräti viisi englantilaisjoukkuetta. Kuva: Getty Images

Italia

Serie A:sta paikan Mestarien liigaan ovat lunastaneet tutut Juventus ja Napoli. Lippuja kisaan on yhä jäljellä kaksi, ja kaksi sarjakierrosta on myös pelaamatta.

Tällä hetkellä kolmantena ja neljäntenä ovat Internazionale ja Atalanta, jolle Mestarien liiga -kokemus olisi seurahistorian ensimmäinen. Atalantasta kolmen pisteen päässä vaanivat AC Milan ja AS Roma. Hyvin teoreettiset mahdollisuudet ovat vielä Torinolla, jolla on takamatkaa Atalantaan viisi pistettä.

Serie A:n toiseksi viimeinen kierros pelataan 18.5. ja päätöskierros 26.5. Tällaiselta näyttävät seurojen loppuohjelmat:

Inter (66p): Napoli (v), Empoli (k)
Atalanta (65p): Juventus (v), Sassuolo (k)
AC Milan (62p): Frosinone (k), Spal (v)
AS Roma (62p): Sassuolo (v), Parma (k)
Torino (60p): Empoli (v), Lazio (k)

Saksa

Bundesliigan Mestarien liiga -osallistujista on selvillä kolme. Lohkovaiheessa nähdään varmuudella Bayern München, Borussia Dortmund ja RB Leipzig.

Bundesliigan päätöskierros pelataan ensi lauantaina, ja silloin ratkeaa myös viimeisen UCL-paikan kohtalo. Kamppailua käyvät 55 pisteessä olevat Borussia Mönchengladbach (maaliero +15) ja Lukas Hradeckyn ja Joel Pohjanpalon Bayer Leverkusen (maaliero +13), sekä näistä pisteen perässä oleva Eintracht Frankfurt (maaliero +16).

Mönchengladbach isännöi lauantaina Borussia Dortmundia, Leverkusen matkaa Hertha Berlinin vieraaksi ja Eintracht Frankfurt pelaa vieraissa Bayern Müncheniä vastaan. Koska sekä Dortmund että Bayern käyvät yhä mestaruustaistelua, on Leverkusenin ohjelma kolmikosta kaikkein helpoin. Saksasta siis saatetaan saada suomalaisväriä kilpailuun.

Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenilla on lauantaina edessään todella isojen panosten peli. Kuva: Getty Images

Ranska

Ligue 1:sta Mestarien liigaan selviytyi itsestään selvästi jälleen kerran Ranskan valtaseura Paris Saint-Germain. Käytännössä varmasti Mestarien liigan lohkovaiheessa nähdään myös Lille. Teoriassa Lyon voisi vielä ajaa kahden viimeisen kierroksen aikana Lillen kiinni, mutta joukkueiden maalierossa Lillellä 14 maalin etumatka, joten näin ei taida tulla tapahtumaan. Viimeksi Lille on nähty Mestarien liigassa kaudella 2012-2013.

Ranska saa Mestarien liigaan kolmannen suoran lohkopaikan, jos Chelsea voittaa Eurooppa-liigan finaalin. Arsenalin voittaessa Ligue 1:n kolmonen aloittaa karsintojen kolmannelta kierrokselta. Kolmannessa paikassa on kiinni Lyon, jolla on etumatkaa Saint-Étienneen neljä pistettä. Lyon voi siis ratkaista pronssisijansa lauantaina pelattavassa kotiottelussa Caenia vastaan.

Venäjä

Myös itänaapurillamme on lohkovaiheeseen kaksi suoraa paikkaa. Pilettinsä on jo lunastanut Venäjän mestariksi neljän vuoden tauon jälkeen palannut Zenit. Toisessa paikassa on kiinni Lokomotiv Moskova, mutta siitä vain kahden pisteen päässä vaanii Krasnodar.

Myös Spartak Moskovalla on langanohuet mahdollisuudet Mestarien liigaan. Se on Lokomotivia kuusi pistettä perässä, mutta keskinäisten otteluiden vertailussa (ratkaisee tasapisteittä) se sijoittuu Lokomotivin edelle. Venäjän liigan kolmonen pääsee tavoittelemaan lohkovaihepaikkaa karsintojen kautta.

Venäjän Valioliigan kaksi viimeistä kierrosta pelataan 18.5. ja 26.5. Lokomotiv kohtaa vielä vieraissa Uralin ja kotonaan Ufan. Krasnodar kohtaa vieraissa Arsenal Tulan ja kotonaan Rubin Kazanin. Spartakin vastustajat ovat Krylja Sovjetov ja Orenburg.

Portugali

Portugalin mestari ja ainoa suoraan lohkovaiheeseen etenevä joukkue ratkeaa vasta lauantaina sarjan päätöskierroksella. Benfica johtaa sarjaa kahden pisteen erolla Portoon. Benfica saa lauantaina vieraakseen keskikastin Santa Claran ja Porto sarjan kolmosen Sporting Lissabonin.

Portugalilla on Mestarien liigan lohkovaiheeseen vain yksi suora paikka, joten sarjan kakkonen joutuu aloittamaan kolmannelta karsintakierrokselta. Kolmosen kohtalona on tyytyä Eurooppa-liigaan.

Ukraina

Ukrainan pääsarjan yläloppusarjaa on pelaamatta vielä neljä kierrosta. Lähes varmasti piletin Mestarien liigaan tulee nappaamaan vanha tuttu Shakhtar Donetsk, sillä sen etumatka Kiovan Dynamoon on jo 11 pistettä. Shakhtarin mestaruus voi sinetöityä viikonloppuna, ja Dynamo saanee hakea paikkaa kisaan karsintojen kautta.

Belgia

On lähellä, että Belgian liigan kautta saadaan Mestarien liigaan myös suomalaisedustusta. Jere Urosen Genk johtaa sarjaa kolmella pisteellä, kun sarjaa on pelaamatta kaksi kierrosta. Ainoa haastaja on Club Brugge. Mikäli joukkueet päätyvät tasapisteisiin, vie mestaruuden Brugge. Kakkonenkin pääsee lohdutuspalkintona Mestarien liigan karsintoihin.

Päättyykö Jere Urosen Genkin mestaruustaistelu onnellisesti? Kuva: Getty Images

Jupiler-liigan kaksi viimeistä kierrosta pelataan torstaina ja sunnuntaina. Genk vierailee ensin Anderlechtin kotikentällä ja isännöi päätösottelussaan Standard Liégeä. Club Brugge kohtaa ensin vieraissa Standard Liégen ja sitten kotonaan Antwerpin.

Turkki

Turkin mestaruustaistelu on kaksi kierrosta ennen maalia äärimmäisen kutkuttava. Sarjan kärjessä ovat tasapistein Galatasaray ja Basaksehir. Joukkueet kohtaavat sunnuntaina Galatasarayn kotikentällä. Mikäli ne ovat kauden päätteeksi tasapisteissä, ratkaisevat mestaruuden keskinäiset ottelut. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi 1-1 -tasapeliin.

Langanohuet mahdollisuudet Mestarien liigaan ovat myös kaksikosta neljän pisteen päässä olevalla Besiktasilla. Mikäli Galatasaray ja Basaksehir pelaavat toisenkin tasapelin ja molemmat häviävät päätöskierroksella, nousisi Besiktas kahdella perättäisellä voitolla mestariksi ja Mestarien liigaan. Vuonna 1990 perustettua Basaksehiriä ei ole nähty Mestarien liigassa vielä koskaan.

Itävalta

Itävalta on noussut UEFA:n maarankingissa pikkuhiljaa niin hyvin, että sille aukesi tällä kaudella suora paikka Mestarien liigaan. Ansio maarankingin nousuun on ennen muuta RB Salzburgilla, joka on pärjännyt viime vuosina Eurooppa-liigassa hyvin. Salzburg voitti tällä kaudella kuudennen perättäisen Itävallan-mestaruutensa, ja selviytyi vihdoin suoraan lohkovaiheeseen, koettuaan aiempina vuosina peräti 11 pettymystä karsintavaiheessa.

Karsinnat

Maarankingissa alempana oleville maille ei suoria lohkovaihepaikkoja myönnetä, mutta kovaa kalustoa on kilpailemassa myös kuudesta karsintojen kautta jaettavasta paikasta mukaan. Jo aiemmin mainittujen Porton tai Benfican ohella karsintoihin saa valmistautua muun muassa Hollannin mestaruuden jo varmistanut Ajax, joka putosi vain äärimmäisen dramaattisesti Mestarien liigan finaalista Tottenhamin lisäajan maalilla. Sille tekevät seuraa muun muassa Sveitsin mestari Young Boys Bern, tshekkiläinen Slavia Praha, kreikkalainen PAOK sekä Tanskan mestari FC Kööpehamina.

Mestarien liigan semifinalisti Ajax aloitti taipaleensa jo viime heinäkuussa karsinnoissa, ja sama on reitti kilpailuun tänäkin vuonna. Kuva: Getty Images

Heikki Kuparinen

» Serie A:n huippujoukkueiden kaikki ottelut Ruudusta!