Keskikenttämiehen agentti tylynä siirtohuhuista: ”Ammattilainen, eikä mikään fani”

Keskikenttäpelaaja Jorginho on ehkä hieman yllättäenkin mainittu jälleen siirtohuhuissa suurseurojen välillä. Italialainen siirtyi Napolista Chelseaan viime kesänä – samoin kuin manageri Maurizio Sarri. Kaksikko ollaan nyt yhdistetty joissain puheissa Napolin pahimpaan viholliseen, Juventukseen.
Italialaismediassa, ja etenkin Napolin kannattajissa tämä on aiheuttanut hämmennystä. Brasilialaissyntyisen pelaajan agentti Joao Santos suhtautuu asiaan viileästi.
– En tiedä näistä puheista, uskoisin että hän valmistautuu Chelsean kanssa Eurooppa-liigan finaaliin.
Suurin odotuksin Valioliigaan saapunut syöttökone paljasti kauden aikana myös tukun heikkouksiaan. Tämän agentti luonnollisesti sivuuttaa.
– Mielestäni hän pelasi melko loistokkaan kauden, 50 ottelua. Joukkue sijoittui Valioliigan kolmanneksi, ja pelaa eurooppalaisessa loppuottelussa. Jorginho on lisäksi Italian maajoukueessa.
Kannattajien korville seuraavat lausunnot ovat varmasti myrkkyä.
– Jorginho on ammattilainen, eikä mikään fani. Hän pitää Napolista kaupunkina, mutta ei hän voi kieltäytyä pelaamasta jossakin tietyssä joukkueessa. Vasta kun peliura on ohi, hän voi käyttäytyä kuin jonkun joukkueen kannattaja.
Lähde: Football Italia
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan