Mario Balotellilta kryptinen julkaisu somessa – missä ura jatkuu?
Kuva: Getty Images
Italialaishyökkääjä Mario Balotellin tulevaisuus on tällä hetkellä hämärän peitossa.
Balotelli, 28, siirtyi tammikuussa Marseilleen purettuaan sopimuksensa OGC Nicen kanssa ja teki kauden jälkimmäisellä puoliskolla uudelle seuralleen 15 ottelussa yhteensä kahdeksan maalia.
Marseille tuli Ranskan pääsarjassa viidenneksi ja jäi tyystin ensi kauden europelien ulkopuolelle. Balotellin aikaa Marseillessa voidaan pitää kuitenkin onnistuneena, vaikka hän lensikin kauden viimeisessä ottelussa suoralla punaisella kortilla suihkuun. Seurapresidentti Jacques-Henri Eyraud kertoi maaliskuussa, että Marseille on ollut tyytyväinen italialaiskärkeen, mutta sanoi myös, että Balotellin tulevaisuudesta päätetään vasta kesällä.
Balotelli kiitteli lauantaina Marseillea päättyneestä kaudesta sosiaalisessa mediassa, mutta hänen julkaisustaan oli vaikea päätellä, onko hän jäämässä seuraan vai lähtemässä muihin maisemiin. Balotellin ja Marseillen solmima sopimus päättyy tänä kesänä.
– Kiitos kaikille näistä uskomattomista viidestä kuukaudesta. Vaikka emme saavuttaneet tavoitteitamme, haluan todella kiittää valmentajaa, taustahenkilöitä, pelaajia, [seuran] presidenttiä ja johtajia, kaikkia, jotka työskentelevät Olympique Marseillessa, kannattajia.
– Kiitos ja toivottavasti näemme pian, tai onnea kaikkeen tulevina vuosina.
Balotelli on ollut siirtohuhuissa yhdistettynä Bresciaan, joka nousi ensi kaudeksi Italian Serie A:han. Brescian omistaja Massimo Cellino antoi aiemmin toukokuussa ymmärtää, että Balotelli on tervetullut seuraan, jos hyökkääjä on valmis madaltamaan palkkapyyntöään.
Artikkelia muokattu 26.5.2019 klo 19.15: Lisätty mukaan Balotellin sopimuksen pituus.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous