Juventuksen tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo lähestyy hiljalleen uransa viimeisiä hetkiä, mutta monien mielestä hänellä on jo seuraaja valmiina Portugalin maajoukkueeseen.

Benfican huippulupaus João Félix on herättänyt huhujen mukaan lähes kaikkien suurseurojen huomion tämän kauden otteillaan. Félix, 19, on tehnyt debyyttikaudellaan miesten tasolla 20 osumaa ja antanut 11 maalisyöttöä.

Nuorukaisen suosikkipelaaja on tietysti hänen maanmiehensä Ronaldo, joka täytti helmikuussa 34 vuotta.

Félix kutsuttiin Portugalin maajoukkueen ryhmään, joka kamppailee kesäkuussa Nations Leaguen lopputurnauksen voitosta. Maaliskuussa hänet valittiin mukaan myös Portugalin ensimmäiseen EM-karsintajoukkueeseen, mutta tuolloin hän ei vielä A-maajoukkuedebyyttiään saanut.

Benfican teinitähti tapasi kuitenkin ensimmäistä kertaa idolinsa kasvotusten ja pääsi seuraamaan Ronaldon harjoittelua ja pelaamista lähietäisyydeltä. Félix kertoi BTV:n haastattelussa, että hän oli kuin ällikällä lyöty.

– Se oli outoa! En ollut ikinä tavannut Ronaldoa kasvotusten. Sanoin myöhemmin kotiin päästessäni joukkuetovereilleni ja parhaille kavereilleni, että hän näytti ihan samalta kuin videopeleissä.

– En edes muista, mitä hän sanoi minulle. Ajattelin vain koko ajan, että ”siinä hän nyt on”.

LUE MYÖS: Seurapomo vahvisti: Benfica haluaa teinitähdestään 120 miljoonaa euroa