Suomalaispuolustajan pitkäksi venähtänyt sairausloma ohi – nämä suomalaiset pelaavat sarjanoususta

Kesäkuun EM-karsintaotteluiden lähestyessä Suomen maajoukkuepelaajien loukkaantumistilanne luonnollisesti puhuttaa. Varmuudella tulevista peleistä on sivussa Thomas Lam, mutta myös Roman Eremenko ja Joona Toivio ovat olleet loukkaantuneina.
Välillä kuuluu silti jotain hyvääkin, sillä Janne Saksela palasi kentille noin kolmen ja puolen kuukauden poissaolon jälkeen. Saksela loukkasi jalkaansa helmikuun alussa, eikä häntä oltu sen koommin kentillä nähty. Sunnuntaina laitapuolustaja pääsi kuitenkin lisäajalla kentälle, kun Sakselan Sparta Rotterdam haki TOP Ossista 2-0 -vierasvoiton.
Ottelu oli Hollannin toisen Eerste Divisien nousukarsintojen toista vaihetta, ja niiden ensimmäinen osaottelu. Mikäli Spartan johto kestää myös kotipelin jälkeen, pääsee se pelaamaan noususta Eredivisieen joko Cambuuria tai tällä kaudella pääsarjassa pelannutta De Graafschapia vastaan.
Sakselan ohella toisena suomalaispelaajana nousukarsinnoissa nähdään A-maajoukkueeseen maaliskuussa noussut Leo Väisänen. Väisänen pelasi sunnuntaina täydet peliminuutit, kun hänen joukkueensa Den Bosch pelasi vieraissa tasan Eredivisiessä tällä kaudella pelannutta Go Ahead Eaglesia vastaan. Otteluparin toinen osaottelu pelataan keskiviikkona, ja sen voittaja pelaa paikasta Eredivisiesssä joko RKC Waalwijkia tai Excelsioria vastaan.
Eerste Divisien muiden suomalaisten, puolustaja Richard Jensenin ja hyökkääjä Tim Väyrysen kausi sen sijaan päättyi runkosarjaan. Jensenin ja Väyrysen Roda JC sijoittui 20 joukkueen sarjassa sijalle 13. Eerste Divisien mestarina Hollannin pääsarjaan nousi automaattisesti Twente.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan