Ylen kesä täynnä naisfutista – MM-kisojen ohella myös runsaasti Naisten Liigaa

Yle kertoo keskiviikkona kotisivuillaan, kuinka sen kanavilla nähdään todellinen naisjalkapalloilun superkesä. Kesän kohokohta on naisten MM-turnaus, mutta myös kotimaista jalkapalloilua nähdään Ylen kanavilla paljon.
Ranskassa pelattavista MM-kisoista odotetaan monessa mielessä ”kaikkien aikojen turnausta”. Naisfutiksen suosio on ollut kovassa kasvussa monessa maailmankolkassa, ja lippujen menekki on ollut vilkasta. Historian kahdeksas MM-turnaus pelataan yhdeksällä eri stadionilla 24 maan voimin.
Pienimmillekin stadioneille mahtuu yli 20 000 katsojaa, ja tärkeimmät ottelut pelataan 48 583 katsojaa vetävällä Parc des Princesilla Pariisissa sekä yli 59 000 katsojaa vetävällä areenalla Lyonissa. Lyonissa jalkapallohulluus on voimissaan, sillä Lyonin naisten joukkue on voittanut kolme perättäistä Mestarien liigaa ja pelaa tänä vuonnakin loppuottelussa.
Kisat pelataan 7.6.-7.7., ja monet joukkueet ovat julkistaneet viime päivinä kokoonpanojaan. Mestaruutta puolustaa Yhdysvallat.
[readmore from=Naisfutis]
Ylen ohjelmistossa on kauden kuluessa myös kymmenen suoraa lähetystä Naisten Liigasta. Ensimmäinen näistä pelataan jo 30. toukokuuta, kun HJK kohtaa ONS:in. Suorina lähetyksinä nähdään myös kaikki Suomen naisten A-maajoukkueen EM-karsintaottelut. Karsinnat alkavat syyskuussa.
Elisa Viihde Sport taas lupaa näyttävänsä tällä kaudella ”vähintään 20 ottelua” Naisten Liigasta.
– Tästä muodostuu meille tärkeä jalkapallokokonaisuus ja onkin hienoa päästä esittämään sekä kotimaisia että kansainvälisiä huippuotteluita. Ranskan MM-kisoista tulee yksi kesän suurimmista panostuksistamme ja uskommekin vahvasti niistä muodostuvan yksi tulevan kesän huippukohdista, Yle Urheilun päällikkö Robert Portman kommentoi laajaa naisfutiskattausta.
Artikkelia muokattu 15.5.2019 klo 18.14: Lisätty maininta Elisa Viihde Sportista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan