Argentiina – Kolumbia: Kolumbia-orkesteri soittaa

Copa America
Argentiina – Kolumbia
Sunnuntai 16.06 klo 01:00
Argentiinan ja Kolumbian välinen ottelu on suuri. Siis SUURI. Molemmat kuuluvat turnauksen suosikkien joukkoon – toki Brasilia on tässä suhteessa ykkössuosikki. Molemmille joukkueille on eteläamerikkalaiseen tapaan sälytetty suunnattomat paineet ja aivan varmaa on, että jo ensimmäisen ottelun jälkeen kannattajat jakavat tuomioitaan raskaalla kädellä. Tämänkin klassikon näet suorana striiminä TV:ltä.
Argentiinan maajoukkue on ollut hienoisessa vastatuulessa viime aikoina. MM-kisat päättyivät pettymykseen jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, eikä yksilöiden taitoa ole saatu siirrettyä kollektiiviseksi joukkuevoimaksi. Valmennukselliset auktoriteettiongelmat eivät ole helpottaneet asiaa yhtään. Lionel Messi on nyt kehissä, mutta mies ei ole ikinä saanut aikaan maajoukkueessa samanlaista pyörremyrskyä kuin Barcelonassa.
Kolumbialla on tilillään yksi Copan voitto ja ennen turnausta henkselit ovat paukkuneet kuuluvasti. Joukkue on murhaavan hyvä ylöspäin. Valmistautuminen turnaukseen sujui hyvin 3-0 voitoilla Panamasta ja Perusta. On täysin Argentiinan otteista kentällä kiinni, voidaanko sitä pitää suosikkina kovaa Kolumbiaa vastaan. Tämänhetkiset kertoimet tuntuvat olevan liiaksi Argentiinaan päin kallellaan
Vetosuositus
Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että vedoissa Kolumbia kiinnostaa oikein mukavasti. Otamme suoralle voitolle petsiä, joten vetosuositus on Kolumbia voittaa ottelun kertoimella 3,75. Karkeasti arvioiden tämä toteutuu jopa kerran kolmesta, joten etua on mukavasti tarjolla.
Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö veto otteluun Argentiina – Kolumbia ja kohteeseen veto Kolumbia voittaa ottelun. Jos Kolumbia voittaa ottelun, saat 375 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Argentiina voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).
Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.
Lyö riskitön 100€ veto näin:
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Lunasta 200% talletusbonus näin:
1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Copa American ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!
Copa American lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Championshipin, Serie A:n, Bundesligan, MLS:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä.
Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!
Lisätietoa:
Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä